Punajuurta

Jos joku tarvitsee vinkin vaikkapa joulun särpimeen, niin tällaista hirmuisen hyvää punajuuribulguria tehtiin tämän vuoden itsenäisyyspäivän illallisen pääruuaksi karitsan sisäfileen kylkeen. Ja olipa muuten hyvää! Eihän meillä ikinä ole huonoja ruokalajeja sattunut kohdalle, mutta kyllä tällä kerralla oli aivan erityisen herkullista. Ohje on napattu kaasuliesifirman Köökki-lehdestä ja tässä tarjoiltuna hieman muokattuna versiona.

Punajuuritaboulleh ja piparjuurikastike (neljälle)

500g punajuuria
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
½ tl suolaa
2 rkl voita

Kuori ja kuutioi punajuuret. Levitä leivinpaperin päälle uunipellille. Sekoita joukkoon mausteet ja nostele päälle muutama nokare voita. Paahda kypsiksi 225-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes punajuuret ovat kypsiä. Kypsennysaika riippuu punajuurikuutioiden koosta ja tuoreudesta.

2 dl bulgurjyväsiä
1 sitruunan mehu
1 pieni punasipuli hienonnettna
1 dl hienonnettua persiljaa
1 dl hienonnettua minttua
1 ruukku rucolaa

Kypsennä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita joukkoon punajuuret, sitruunamehu, punasipulisilppu, yrtit ja rucola.

400g turkkilaista jugurttia
noin 2 rkl raastettua piparjuurta (tai valmista piparjuuritahnaa, sillä piparjuuren raastaminen on jokseenkin ärsyttävää puuhaa)
2 tl hunajaa
ripaus suolaa

Sekoita kastikkeen aineet keskenään, lisää tarvittaessa piparjuurta. Tarjoile punajuuribulgurin kanssa.

Suuri plussa myös väristä!

Kas kun ei muuten huomattu ostaa itsenäisyyspäivän juhlintaan tällaista täsmäorkideaa. Ehkä ensi kerralla sitten!

Kuva mainiosta This is not the life I ordered -blogista.

Keittoa

Täällä on mennyt nyt viime ajat aivan koiranpennun lumoissa. Koskapa pyrin pitämään tämän blogin kohtalaisen koiravapaana ja keskittyä tavanomaiseen tajunnanvirtaani, niin laitan koirasta nyt tähän väliin vain tämän yhden kuvan.

Poika on tullut kotiin!

Varsinainen asia oli nyt kuitenkin pistää jakoon thaimaalaisen kanakeiton ohje, jonka lisääminen tänne blogin muistiin on ollut mielessä noin puoli vuotta. Ohje on alkuperältään Pastanjauhantaa-blogista, mutta laitan tähän nyt oman tuunatun ja viilatun ohjeeni.

Chili-kookos-kanakeitto

2 isoa sipulia viipaleina
4 tl inkivääritahnaa
8 valkosipulinkynttä murskana
3 pientä rawit-chiliä tai ehkä noin vajaa 3 niitä isoja miedompia pienistäkin kaupoista saatavia chilejä
reilusti kanaa paloina, melkein kilo saa olla

½ tl kanelia
2 tl juustokuminaa
2 tl pippurisekoitusta myllystä
muutama kaffirlimetinlehti murusteltuna tai noin 1 tl valmista murua
2 rkl kalakastiketta
2 rkl mietoa currytahnaa (esim. Spice Up Punainen thai currytahna)

n. 400 g pakastewokkivihanneksia
puoli litraa kanalientä
200 g purkki kookoskermaa
tuoretta korianteria

Paista sipulit, valkosipulit, inkivääri ja pilkotut chilit öljytilkassa. Lisää mausteet, paista hetki. Lisää kana ja paista kypsäksi. Lisää kanaliemi ja vihannekset ja keitä lämmöllä muutama hetki. Lopuksi lisää kookoskerma ja kuumenna. Koristele korianterilla. Keiton voi tarjota joko keittona tai sitten keitetyn riisin kanssa.

Tätä on nyt niin monta kertaa tehty ja niin monta kertaa kehuttu, että uskallan varauksetta suositella. Tulisuusastetta voi toki säätää mieleisekseen, tämän ohjeen chilimäärällä keitto lämmittää muttei kuitenkaan vielä polta.

Humua

Pakko jatkaa aiemman postauksen joululaulualoitusta: No onkos tullut kesä nyt talven keskelle?

Ostin nimittäin uuden tulokkaan kunniaksi käsittääkseni jonkinlaisen syreeninoksan peikonpähkinäoksien keskelle maljakkoon. Tämän postauksen julkaistuessahan ollaan jo matkalla koiraa hakemaan, mutta näin tekniikan aikakautena ja ihmelapsena voi postauksen ajastautua tulemaan milloin tahansa.

Oksalla myös elämän tikapuu.

Piakkoin

Kolme yötä jouluun on, laskin eilen aivan itse. Tänään on siis enää kaksi yötä! Ja joulu on tässä tapauksessa siis tuleva lauantai, kun silloin saadaan hakea koira kotiin. Jännän äärellä ollaan! Ollaan ehditty laittaa johdot pois lattioilta kuljeksimasta ja pentuaitaus ensimmäisiksi öiksi viriteltiin makuuhuoneeseen. Lisäksi insinörtti laittoi koiranpepakoukun kaapin seinään tavalla, jota ensin epäilin täysin mahdottomaksi. Mutta siinä se nyt on ja tukevasti vielä.

Great success!

Koiran touhuille olen jo perustanut oman blogin, joka vielä tällä hetkellä on tyhjää täynnä. Osoitteen saa sitten pyytämällä tai varmaan jotkut saavat ihan pyytämättäkin. Kuitenkin jonkin verran suunnittelen hurahtamista.

Totuuden nimissä muuten sanottava, että tuo alun nokkela jouluyö-läppä on tietenkin Ismo Leikolalta kuultu.

Kuulumisia

Kas kun on taas vierähtänyt aikaa! Lähdetäänpä laittamaan asioita viime ajoilta nippuun sekalaisen kuvituksen kera.

• Viime viikon vietin Tukholmassa. Matkalla käytiin katsomassa koiranpentuja, jotka olivat kasvaneet todella kovasti ja ulkoilleetkin. Kertakaikkisen ihania!

• Edelliseen löyhästi liittyen: Tukholmassa tuli käytyä Ikeassa kaappikaupoilla enkä sitten voinut vastustaa tätä koiranpepakoukkua. Muistelen tuota joskus katsoneeni, että tällaisen sitten ostan jos tulee koira. Joten tällaiseen laitetaan sitten kaulapanta ja hihna roikkumaan. Huvittavaa muuten, että on musta koira tulossa, niin kummasti sille vaan on ostanut mustaa tavaraa. Aikanaan täytyy kyllä vaihtaa väriä vaikkapa oranssiin tai punaiseen.

Kuva Ikean sivulta.

• Tukholmassa tuli myös käytyä tallilla ja pääsin testaamaan 5-vuotiasta arabia, joka vielä muutama kuukausi sitten laukkasi työkseen radalla. Itse tosin tyydyin ihan vain ravaamaan, kun laukan säädöt ovat omistajan mukaan vielä hieman hakusessa. Sympaattinen pieni hevonen oli kyllä!

• Lauantaina käytiin Kuninkaallisen hevostallin joulumyyjäisissä. Hevosista ehkä mieleisin oli nuori Galant, joka tunki turpaansa kalterin rakosesta silitettäväksi hyvin avoimesti. Kokeneempien hevosten luukut olivat auki ja ne tuntuivat oikein nauttivan saamastaan huomiosta ja lapsista. Ammattilaisia siis!

Turpavärkki.

• Lauantaina käytiin myös Horse Showssa ja oli kyllä jännittävä kisa varsinkin Rolex TOP10-luokassa. Voittaja Daniel Deusser vaikutti oikein sympaattiselta ja hevosensa Evita van de Veldbalie oli myös erityisen rennon ja mukavan oloinen tamma. Laitetaan siis nämä molemmat nimet ylös tulevaisuuden varalle. Ihan hyvä kyllä etteivät kaiken maailman ludgerbeerbaumit sun muut sata vuotta huipulla olleet voita joka kerta.

Kuva Wikipediasta.

• Reissun aikana tuli myös syötyä sushia ja voi kuinka sitä olenkaan nyt kaivannut!

Omnomnomnomnomnomnomnom.

• Pitihän ne NK:n jouluikkunat käydä taas katsomassa. Ja olivathan ne yhtä häiriintyneitä kuin pari vuotta sittenkin. 

Jänistorni ja/tai lumiukko!

• Kertakaikkisen mukavan viikon latisti kuitenkin sunnuntainen kotimatka. Junaraiteelle oli kaatunut jonkinlainen karahka Oskari-myrskyn sivutuotteena, ja olin kotona yli kolme tuntia myöhästyneenä ja nälissäni vasta yhden jälkeen yöllä. Hyvityslomakkeen täytin jo seuraavana aamuna, mutta eivät ole vielä antaneet rahaa takaisin. Liekö ruuhkaa VR:n asiakaspalvelussa.

Voi sarkasmin määrää!

• Huomenna on edessä lähtö itsenäisyyspäivän illalliselle. Olen tänään testannut omena-fenkolisalaattia ja tehnyt mustaviinimarjamelban valmiiksi. Ihania juttuja luvassa!

Pappaa

Oli viime lauantaina pikkujoulut. Teemalla tule sellaisena kuin et ole. Pukeuduin papaksi. Olisin halunnut risteilyisännäksi, mutta kirpputorilta ei löytynyt sopivaa merikarhun lakkia. Pappaneuletakki löytyi ja sen taskuun laitoin rekvisiitaksi lotto- ja pitkävetokuponkeja. Löytyi myös uudenveroinen pappalakki. Sellainen perinteinen Fredriksonin korvaläpällinen villakangaslakki. Ihan hyvin voisin ollakin pappa, kun ne saavat käyttää näin mukavia vaatteita.

Paras lakki pitkään aikaan.

Mitähän se oikein minusta kertoo, että aion käyttää näitä pappavaatteita kyllä ihan arjessa kyseisten teemapikkujoulujen jälkeen. Lakki käy äärimmäisen hyvin pyöräilykypärän alle ja neuletakkikin on sataprosenttisesta merivettä kestävää merivesivillaa, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Virallista

Osa teistä saattaakin tämän jo tietää, mutta kerrotaan nyt tässäkin mediassa, että nyt se on virallista: koira on tulossa meille! Aiemmin tällä viikolla käytiin pentuja katsomassa ja valittiin sieltä sellainen yksilö, joka oli alusta asti luottavainen ja kovin tuttavallinen. Nukahti ensin pää kämmenelläni, sitten nukkui makoisasti vuorotellen molempien sylissä ja syömisenkin jälkeen kömpi takaisin syliin vetämään sikeitä muun porukan mennessä pentulaatikon taakse kasaan nukkumaan. Otettiin tämä sitten merkkinä siitä, että kyllä se taitaa haluta olla meidän kanssa. Kerta kaikkiaan sympaattinen tyyppi!

Baby-panta!

Kotiin pentu saadaan vielä ennen joulua. Nyt on sitten aikaa lukea vielä koirakirjoja, tehdä excel-taulukoita, hankkia erinäistä koiratavaraa ja paketoida pöydän alla levällään olevia johtoja. Jes!

Heppahaalareita

Jotta varmasti te kaikki olisitte nähneet kaiken, niin laitan jakoon nämä eilen näkemäni erikoisuudet. Kyseessä on nimittäin hevosten pyjamat ja kokohaalarit, joita myydään Facebook-kaupan kautta.

Jumpperiponi hyppää!
Kuva Shwmae Products LTD:n Facebook-sivulta.

Siis voisi ajatella, että ei ole totta, mutta kun on! Ja siis hevosten erityisvaatteiden ympärillä pyörii näköjään ihan oikea bisnes. Nimittäin lihaksille tukea antavia, verenkiertoa voimistavia, kuona-aineita poistavia ja  palautumista tehostavia kompressiovaatteita tehdään kuin tehdäänkin myös hevosille.

Tällaisiltä ne puvut näyttävät!
Kuva Hidez.

Ja jos joku miettii, että mitenhän ihmeessä tuollainen kompressiohaalari sitten oikein sujautetaan hevosen päälle, niin tällä laillahan se käy:

Ettäpä sellaista!

Pöllöä

Olen tätä uutista nyt jakanut muuallakin, mutta kyllä tämä ansaitsee tulla myös blogissa mainituksi. Nimittäin kyseessä on viikon tai kuukauden tai vuoden sympaattisin uutinen, joka kyllä kertaheitolla palauttaa uskon ihmiskunnan hyvyyteen. Varmasti ikimuistoinen hetki on ollut melojalla, kun polut kohtasivat järvellä pienen pöllön kanssa. Ja puhelen tietenkin tästä uutisesta: Meloja löysi uivan pöllön keskeltä järveä.

Kuva Pentti Taskinen.

Tämä toinen uutinen valottaa pöllön tarinaa lisää: pöllö pääsi  koettelemuksensa jälkeen lämmenneenä jatkamaan taas matkaansa. Jos tämä tarina ei herätä mitään tunteita lukijassa, niin sitten on kyllä lukijassa jotain pahasti vinossa.

Valoa

Viime viikon perjantaina kun kääntyi marraskuulle, niin laitoin jo valon ikkunaan. Tähden ostin aikoinaan Tukholmasta Åhlénsilta ja edelleen se on kyllä mieluinen. Sopiva koko, sopiva määrä sakaroita, sopiva kuviointi. Mutta on se kyllä joka kerta yhtä vaikea asetella ikkunaan niin, että se on joka suuntaan suorassa ja keskellä!

Valoa pimeyteen.

Onhan tämä nyt ehkä vähän etukäteen ikkunassa, mutta toisaalta eihän tämä mikään jouluvalo olekaan vaan ennemmin vaikka pimeysvalo. Toisaalta kun kerran glögikauden avasin jo lokakuun puolivälissä, joten onhan se nyt aikakin laittaa jotain sopivaa tilpehööriäkin esille.

Åhlénsin joulusäläsivua katsottuani tuli muuten taas innostus alkaa tikuttaa neulalla villasta poneja tai tarkemmin sanottuna dalahästejä. Luotto on tällä hetkellä vielä kova, että saan aikaan tätä hienompia.

Julpynt 49kr, kuva täältä.

Päivän ajatus

Eilen tuli vastaan internetissä niin mahtava ajatus, jonka nyt hieman muokaten laitan tähän ylös luettavaksi ja edelleen jaettavaksi.

 Organisaatio on kuin puu täynnä apinoita, 

jotka istuvat puussa eri oksatasoilla. 

Ylimpänä olevat apinat katsovat alas 

ja näkevät pelkkiä apinoita.

Alimpana olevat apinat katsovat ylös 

ja näkevät pelkkiä perseitä. 

Alkuperäinen esim. täältä.

Sälää

Kävin tänään postissa hakemassa sinne saapuneen ylisuuren kirjeen. Ja mikä yllätys kuoresta paljastuikaan! Itse asian lisäksi huvittivat suuresti lottokupungille kirjoitetut terveiset sekä samaiseen kuponkiin hienosti ja yllättävän yksityiskohtaisesti piirretty auton kuva. Tällaisten asioiden takia sitä nauraa ääneen tuolla kadulla, että miten voikin osuta ja upota joskus. Kynsiharjaa ei edes tästä taloudesta löydy ennaltaan, joten ihastuttavan lisäksi hyödyllinenkin "sälä" oli kyseessä. Kiitosta vaan vielä eräille porukoille tästä!

Pingviini kynsiharjan sisällä!

Koira-asiaan pieni tilannepäivitys: asiaan palataan marraskuun puolivälissä. Silloin nimittäin olisi katsottavana koiranpentuja, jotka vielä tällä hetkellä näyttävät lähinnä minipossu-mäyrä-saukko-mikseiltä. Että osaakin olla liikuttavia juttuja maailmassa!

Äärellä

Eilisessä postauksessa olin niin tohkeissani uudesta kuuppasuojastani, että en huomannut mainita sitä kaikista jännittävintä asiaa tällä hetkellä. Eli täällähän ollaan jännän äärellä siinä suhteessa, että ihan näinä päivinä pitäisi syntyä erään koiranpentuporukan, josta olisi myös meille mahdollisesti tulossa yksi pentu.

Lukemistoa.

Pidetään peukaloita pystyssä, että saataisiin vielä ihan tämän vuoden puolella oma poikanen kotiin. Ei voi muuta sanoi kuin että oj vad spännande!

Kypärä

Ostin tänään pyöräilykypärän! Asia on ollut listalla jo pitkään, mutta enpä aiemmin ole vaan saanut aikaiseksi hankkia. Nyt sattui kauppareissulla automarketissa olemaan pyöräilykypärät vielä hyvässä alennuksessakin, kun eihän enää ole mikään paras pyöräsesonki, niin sieltähän hyllystä lähti mukaan sitten tällainen:

My precious!

Kypärä on belgialaisen Lazerin valmistama ja on kyllä suoraan sanottuna kaikin puolin ihana. Kypärän kankaisessa päällisessä on aika hauska unisex-kuosi, sillä ruutukuvion seassa kulkee sekä sinistä että hopeisen kiiltävää lankaa. En mitään kovin urheilullista kypärää olisikaan halunnut ostaa niin kauan kuin ajelen kuitenkin Ainolla enkä millään hifi-hybridillä. Tuosta on lisäksi nyt kolmelle henkilölle tullut jonkinlaista ratsastuskypärävibaa, mikä ei ole yhtään huono viba tässä minun tapauksessani. Aiemmin olin katsellut sillä silmällä tanskalaisen Yakkayn kypäriä, mutta kyllä tämä on aivan yhtä hieno ellei peräti vielä vähän hienompi. Ja kun vielä niin hyvällä diilillä tuon sain niin kyllä nyt kelpaa polkea taas!

Aarteita

Aloitetaanpa sanomalla että voi että! Kävin tänään äidin luona hakemassa muutaman vanhan Hevoshullun parempaan talteen siivousurakan tieltä. Ensin ajattelin ottaa koko pinon mukaan kotiin katsottavaksi, mutta lopulta päädyin plaraamaan lehdet läpi siinä paikalla. Mukaan lähti muutama80-luvulla ilmestynyt lehti, joissa oli esimerkiksi sarjakuva Ystäväni harmaa. Enhän minä voinut millään heittää pois tuota sarjakuvaa, jonka kahta eri osaa ensinnäkin aikoinaan haeskeltiin divarista kissojen ja koirien kanssa ja toisekseen joka on edelleen aivan ihana tarina.

Voi ei mitä muistoja!

Nyt sitten illan ohjelmana onkin hiljentyä jonnekin nurkkaan lukemaan. Parasta.

Jemmasta

Jätetäänpäs nyt kaiken maailman universumihöpinät vähän taka-alalle ja jatketaan ihan muilla aiheilla. Tänään tämä blogin pitäminen nousi nimittäin arvoon arvaamattomaan, sillä löysin näiden blogimuistiinpanojeni avulla jälleen erään suomalaisen suunnittelijan työt. Jos en olisi Lille Santasen töihin törmännyt taannoin Tukholmassa ja laittanut nimeä tänne ylös, niin olisin varmastikin joutunut vain harmittelemaan, että hetkinen mikähän se oikein oli se yksi tosi kiva sivusto ja taiteilija jolta näin muistaakseni jotain silloin joskus harmi kun en millään muista.

Kirjaimet yhdistelty täältä.

Kyllä kannattaa siis pitää blogia tällaisestakin syystä. Yhdenlainen päiväkirjahan tämäkin on, vaikka aika harvoin tulee katseltua näitä tajunnanvirtauksia taaksepäin. Ajattelin tämänpäiväisen johdosta askarrella sellaisen koodinpätkän tuohon johonkin sivupalkkiin, että täältä blogista voisitte tekin tarvittaessa etsiä hakusanalla vanhoja juttuja. Tageista en ole ikinä oikein innostunut, varsinkin kun nämä tämän blogin aiheet ovat sellaista sillisalaattia kuitenkin, että postausten yhdisteleminen eri tagien alle tuntuisi aika hyödyttämältä urakalta. Tai sitten tekisi sen yhden tajunnanvirtaa-tagin ja laittaisi jokaikisen postauksen sen alle. Mutta jospa siitä hakupalkista olisi jollekin ihan jotain iloakin!

Sujut

Ohops, nyt on kyllä kulunut vähän turhan kauan viime kerrasta. Palataanpa marssijärjestykseen nyt tämän bloginkin kanssa. Viime aikoina on ollut mielessä aika monipuolisesti asioita maan ja taivaan väliltä ja elämän ja kuoleman väliltä. Erittäin hyviä keskusteluita on käyty erinäisten ihmisten kanssa ja oma elämänfilosofiani, jota olen tässä nyt viime vuosina työstänyt, on myös hieman jälleen täsmentynyt. Sen verran avattakoon, että pyrin olemaan sovussa ensin itseni kanssa, sitten muitten ihmisten kanssa ja sitten universumin kanssa. Ollapa siis sujut erinäisten asioiden ja elämänsä kanssa. Mutta ehkäpä tästäkin asiasta lisää vielä joskus tuonnempana.

Viime aikoina on ollut myös ihan käsittämättömän kauniita syystaivaita. Olen nyt ottanut tavaksi napata kännykällä kuvan aina jos satun näkemään jotain erityisen kaunista väriä tai pilvimassaa taivaalla. Jatkuvasti kyllä jaksaa viehättää tämä luonto ja monesti näinä taivaallekatseluhetkinä kyllä tuntee olevansa hetkessä läsnä ja osa tätä koko palettia. Kun pysähtyy ja katsahtaa taivaalle, niin silloin voi ihminen kyllä tuntea olevansa elossa ja yhteydessä maailmankaikkeuteen. Ja eihän sitä tiedä vaikka sieltä joku joskus katsoisi takaisinkin.

Bulguria

Laitetaanpa taas vaihteeksi ruokavinkki jakoon. Itse tykkään aina kysellä ihmisiltä vinkkejä niin arkisiin kuin viikonloppuisiin ruokiin ja vastavuoroisesti kerron aina mielelläni eteenpäin, jos olen jotain uutta ja onnistunutta saanut aikaan. Muutama viikko sitten kokeilin Hyvä Terveys -lehden elokuun numerosta bongaamaani bulgursalaattia, ja laitanpa nyt tuunatun ohjeen tähän jakoon ja samalla itselleni muistiin. Tämä kuuluu kyllä niihin idioottivarmoihin ruokiin, joissa varmasti ihan joka ikinen onnistuu. Salaatti tosin ei ehkä ole aivan parasta sesonkia, sillä näihin pimenevien iltojen tunnelmiin sopisi varmasti paremmin jokin mausteinen keitto, mutta eiköhän tämä maita ihan mihin vuodenaikaan tahansa. Tämän alkusepustuksen jälkeen nyt itse ohjeeseen, jolla saat salaattia noin parin litran kulhollisen verran eli aikamoisen satsin.

Bulgur-kanasalaatti

Kolmisen desiä bulguria keitettynä

Pari ruokalusikallista oliiviöljyä
Puolikkaan sitruunan mehu
Vähäsen suolaa ja pippuria

Yksi pienehkö punasipuli
Reilu puolikas ruukku persiljaa
Pari rasiaa kirsikkatomaattia
200 g fetajuustoa tai mikä ettei enemmänkin
600-800g kanaa

Keitä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan. Omassa paketissani neuvottiin keittämään kolmeen desiin bulguria kolme desiä vettä ja lisäämään veteen vajaa ruokalusikallinen oliiviöljyä ja vajaa teelusikallinen suolaa. Kun vesi kiehuu, ota kattila pois levyltä, lisää bulgur, sekoita ja anna muhia kannen alla 8 minuuttia. Sitten sekoitat haarukalla valmiit bulgurjyväset irtonaisiksi ja annat jäähtyä. Sitten kippaa salaattikulhoon oliiviöljy, sitruunamehu, suola ja pippuri sekä hienonnettu punasipuli. Saksi joukkon persiljaa, puolita mukaan kirsikkatomaatit ja murustele feta. Paista kana ja lisää se ja bulgurjyvät salaattiin ja kääntele.

Salaatin oheen suosittelen lämpimästi tekemään myös soosin turkkilaisesta jugurtista ja valkosipulista, jonka ainekset vain sekoitetaan. Tätä kastiketta olen syönyt juhannuksesta lähtien vaikka minkä ruoan kanssa, ja hyvin on pelannut joka kerta!

Valkosipulidippi turkkilaisesta jugurtista

500 g turkkilaista jugurttia
3-4 murskattua valkosipulinkynttä riippuen halutusta valkosipulihöngästä
tilkka oliiviöljyä
ripaus suolaa

Valmista!

Ja sitten vielä parit leipäpalat tuohon lautasen, reunaan niin johan on yhdenlainen versio hälsotallrikista valmiina!

Kymppi

Kävipä niin tuossa perjantaina, että eräs natiainen täytti pyöreitä. Lounaalla sitten menin sanomaan ääneen, että kyseiselle syntymäpäiväsankarille olisi kiva antaa lahjaksi erään joukkueen pelipaita, jossa olisi takana nimi ja pelinumerona kymppi. Totesin kuitenkin myöskin ääneen, että mistä minä nyt sellaisen tähän hätään oikein saisin. Ja kas kun otti taas sitten universaali voima ohjat käsiinsä. Kotimatkalla puhelin nimittäin piippasi ja tein sen myötä sitten lenkin toiseen suuntaan. Liikennevalojen ollessa punaisella katselin sitten painatusfirman näyteikkunaa, jossa istui kuin istuikin samankokoinen nalle kustomoitu t-paita yllään. Kävin sitten kysymässä paidasta liikkeen sisältä, ja sieltähän sai tosiaan tilata t-paitoja omalla tekstillä myös miniatyyrikoossa.

Lopputulema.

Että kylläpä taas kannatti mennä sanomaan asioita ääneen. Universumille haasteen heittäminen kannattaa.

Nekku

Edellisessä postauksessa kun horisin tuosta asioitten jättämisestä universumin haltuun, niin sanotaan sen verran, että nyt on yksi toinenkin asia jätetty niin sanotusti hyllylle ja pois omista käsistä. Saa nähdä mitä käy! Mutta ennakkotietona kerrotaan, että täällä ollaan nyt viikonlopun aikana puheltu vakavasti koira-asioista.

Edellisessä postauksessa mainitsin myös nokkasiilistä. Minun ja kyseisen epelin polut nimittäin kohtasivat taannoisella karvaballerinanostoreissulla, ja enhän millään voinut toista jättää ostamatta. Ensin ajattelin antavani siilin eräälle kaksivuotiaalle syntymäpäivälahjaksi ja sitten eräälle koiralle puruleluksi, mutta onneksi sitten tulin järkiini ja päätin pitää siilin ihan itselläni. Ja miten tuosta tennispallon kokoisesta pehmosiilistä onkaan ollut iloa! Nimi muuttui nokkasiilistä pian nekkusiiliksi, sillä onhan tuo nenä ennemmin nekku kuin nokka. Ja näyttääkin sitä paitsi väriään myöten tikkunekulta tuo nekku. Hauska piirre tässä uudessa tyypissä on myös se, että toiselta puolelta siili näyttää aivan tyytyväiseltä ja toiselta puolelta taas kovin tyytymättömältä. Vaikka silmän ympärillä olevia karvoja kuinka yrittäisi kammata, niin silti tuo niägh-ilme vain pysyy. Toisaalta mitä sitä yrittääkään muuttaa, sillä onhan tuosta revittävissä symboliikkaa siinä mielessä, että niin kolikolla kuin kaikilla muillakin asioilla maailmassa on aina vähintään ne pari puolta, etu- ja takapuolesta nyt puhumattakaan.

Niägh - Mikäs tässä.

Ja mitä tästä kaikesta nyt sitten opimme? Ainakin sen, että jos elämä heittää eteesi nokkasiilin, niin kyllä se on silloin kotiutettava.

Rajoilla

Alkuun tarkennettakoon, että otsikko viittaa nimenomaan oman mukavuusalueen rajoihin. Niitä on kyllä hyvä silloin tällöin vähän koetella. Itse olen ainakin kokenut, että nimenomaan niistä kokemuksista on monesti oppinut eniten, kun ei jokin asia ole alkuun tuntunut ihan omimmalta toiminnalta. Usein myös tällaiset kokemukset ovat juurikin niitä kokemuksia, jotka lopulta jäävät elämästä mieleen. Esimerkkeinä mainittakoon vaikka taannoiset käyntini Motörheadin tai Moonspellin keikoilla: minä, joka periaatteessa en edes halua pukeutua kokomustaan, olin siellä raivokkaasti moshaavan ja pirunsarvikäsimerkkiä heiluttavan porukan keskellä aluksi vähän kuin kala kuivalla maalla, mutta molemmat keikat olivat kuitenkin loppujen lopuksi aivan hillittömän hyviä ja täydellisen elämyksellisiä. Myös molempien keikkojen aiheuttamat tuntemukset muistan kyllä erittäin elävästi.

Joskus tällaisiin mukavuusalueen rajoihin törmää myös ihan arjessa esimerkiksi vaatekaupassa tai kirpputorilla. Itse olen monesti huomannut itseni sanovan jostakin vaatteesta tai asusteesta, että tämän minä kyllä ostaisin, jos olisin joku ihan toinen henkilö. Joskus taas jos olen ollut epävarma jonkun tuotteen sopivuudesta omaan vaatekaappini, olen saattanut jättää asian niin sanotusti universumin päätettäväksi. Tämä tarkoittaa siis yksinkertaisesti sitä, että jätän tavaran hyllyyn tai rekkiin ja palaan jonkun ajan kuluttua katsomaan, onko sitä joku toinen vienyt. Jos on, niin se ei ollut minua varten. Jos ei, niin sitten se on nimenomaan minua varten.

Kävin tässä UFFilla kääntymässä päivä pari sitten, kun hinnat olivat myymälässä alennuspäivien vuoksi kerrankin kohdillaan. En aluksi oikein tuntunut löytävän mitään, mutta sitten näin nämä tällaiset:

Jumantsuikkeli.

Kyllä, ne ovat ballerinat. Ja kyllä, niissä on karvaa. Ja kyllä, se karva on gepardikuvioista. Ja kyllä, olivat käytännössä käyttämättömät. Ja kyllä, olivat vielä sopivaa kokoa. Siinä sitten pööpöilin varmaan puoli tuntia, ja mietin että mitä ihmettä näitten kanssa nyt oikein teen. Ihan kamalathan ne ovat, mutta toisaalta myös jotenkin ihan überhienot! Ihanan hirveät ja hirveän ihanat. Jätin ne sitten kuitenkin sillä kertaa hyllyyn ja ajattelin, että nämä on niitä hetkiä, jolloin universumi saakoon tehdä päätöksen puolestani. Tänään sitten kävin sydän pamppaillen katsomassa, että odottavatko kengät minua siellä hyllyssä. Ja tosi ankea tarinahan tämä olisi, jos eivät olisi odottaneet! Joten ostin ne sitten tyytyväisenä kahden euron hintaan. Saa nähdä tuleeko ikinä käytettyä, mutta silti koin tehneeni oivat kaupat: pakastimen kautta jalkaan vaan! Kassalta löysin vielä pienen nokkasiilin, mutta se ansaitsee ihan oman postauksensa.

Syksyä

Kauniin syksyisen päivän voi viettää vaikka kuunnellen jazzia. Jännä miten siihen näin vanhemmalla iällä suhtautuu eri tavoin kuin ennen. Terveisiä vaan kaikille oman elämänsä suurille saksofonisteille, missä ikinä sitten olettekaan.

Liputusta

Tänään jos on lippu jossain salossa, niin syynä saattaa hyvinkin olla se, että tänään on suomenhevosen päivä! Lainataanpa Hippoksen tietoiskua aiheesta:

Suomenhevosen päivää vietetään perjantaina 6.9. Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippos ry antaa liputussuosituksen kansallishevosemme kunniaksi. Suomenhevosta on jalostettu puhtaana rotuna yli sata vuotta. Tänä päivänä suomenhevonen on merkittävä osa suomalaista hevosurheilua ja alan yrittäjyyttä. Suomenhevosia on kolmasosa koko Suomen hevosmäärästä eli noin 20 000. Suomenhevonen on ainutlaatuinen alkuperäinen suomalainen hevosrotu, jota käytetään niin raviurheilussa, terapiahevosena, ratsastusurheilun eri lajeissa kuin perinteikkäästi työhevosenakin. Suomenhevosen päivää on juhlittu vuodesta 2007, jolloin suomenhevosen kantakirja täytti sata vuotta.

Ja jotta nyt kaikki varmasti herkistyisivät näistä maamme hienoista eläimistä, niin laitetaan tähän vielä tämä aiemminkin linkittämäni Kuninkuusraveja puffaava suomenhevosvideo Norikoineen. Katsokaapa ja ihailkaapa!

Sovelmia

Saattanette tietää, että kiinnostun sekä huvitun helposti kaikenlaisista sana-asioista. Korva on sillä tavalla mielenkiintoinen järjestelmä, että kuulostaa aina yhtä mukavalta, kun joku käyttää kieltä erityisen oivaltavasti, osuvasti tai täsmällisesti. Samalla logiikalla korva nappaa omasta tai toisen puheesta herkästi kaikki poikkeavat ja erikoiset sanavalinnat. Esimerkiksi siskoni selitti taannoin asuntoonsa pöllähtäneen tuuletuskanavasta hienovaraista pölyä. Minä sitten menin siitä pian korjaamaan, että haet varmastikin sanaa hienojakoista. Erään miekkosen kielenkäyttö taas on aivan omaa luokkaansa, kun sanoja yhdistellään oman mielen mukaan ja esimerkiksi omahyväisestä ja itsekkäästä saadaan tuloksena omahyväkäs. Myös lauseen merkitys muuttuu yleensä olennaisesti, kun epähuomiossa puhutaan trangian sijaan triangelista: Armeijassa marssilla meillä oli triangelit mukana ja teimme niissä triangeleissa tauolla ruokaa. Erityisen hämmentävän sanan taivutusmuodon bongasin tässä kesällä, kun eräs lappilainen tuumasi, että mansikkoja, kun tarkoitti mansikoita. Tarkistin vielä Rovaniemen reissullani, että taipuvatko vaikkapa kirsikka ja mustikka samalla logiikalla myös ja kyllä kuulemma ovat kirsikkoja ja mustikkoja. Hyvin erikoista, eikö!

Mutta jos tammikuussa opin sellaisen sanan kuin polanne, niin kyllä eilenkin näin ihan ensimmäistä kertaa sellaisen sanan kuin sovelma. Nettipankkiin kirjautuessani järjestelmä kysyi kohteliaasti, josko sallisin pankin sovelman käytön koneellani, jotta myös pääsisin sen avulla itse pankkiin kirjautumaan.

Sallitaanko sovelma?

Ja kyllähän tuo sovelma on pikagoogletuksen perusteella aivan pätevä sana, jolla tarkoitetaan kuulemma etenkin Java-kielellä toimivia sovelluksia. Sävel, sävelmä. Kirje, kirjelmä. Hede, hedelmä. Päätelmä. Rykelmä. Niittynätkelmä. Loputon aarrearkku on tämä armahin suomi.

Koiruuksia

Täällä ollaan päästy yli jo viime viikonlopun pettymyksestä, kun ei tullut nähtyä sitä erästä Suomen kamaralla. Ravit olivat kuitenkin ihan kelpo ravit telkkarista nähtynä, ja ennakkokakkossuosikkini norjalainen Särpefanten, joka nyt sattuu olemaan myös Tekno Odinin velipuoli, voitti hienolla juoksulla. Ennakkokakkossuosikiksi kyseinen elukka pääsi oikeastaan kohtalaisen huvittavan nimensä lisäksi myös tämän alla olevan kuvan perusteella. Miten voikin noin pieni olla jos ei nyt lännen niin ainakin Pohjoismaiden nopein!

Kuva nettavisen.no.

Mutta takaisin otsikkoon. Menneellä viikolla meillä oli ilo taas toimia hoitokotina eräälle koiralle, jonka kanssa kyllä taas koettiin monenlaista itsensä ylittämisen tunnetta. Ensimmäisenä iltana lähdimme koiran kanssa reippailulle ajan kanssa. Lenkki osoittautuikin melkoisen haastavaksi, sillä opasteiden puuttuessa jouduin kännykän kanssa suunnistamaan lähes umpimetsässä missä lie. Lisäksi polku oli paikka paikoin käytännössä suonsilmäkettä, johon sitten vuorotellen upposimme koira kainaloitaan ja minä nilkkojani myöten. Koira pääsi lampeen sentään pesemään jalkansa, mutta omissa kastuneissa juoksukengissä sitten hankautuikin ihan kohtalaiset rakot jalkoihin, jotka kyllä juilivat juurikin viikon vielä lenkin jälkeen. Joten ihan vinkkinä jaettakoon seuraava: jos kyltissä lukee nuoli ja sanat Kunto 10km, niin lähtekääpä kuulkaas juuri sinne toiseen suuntaan.

Kyseinen koira kun on parhaillaan muuttanut Helsinkiin, niin sen asian varjolla vietimme myös eräänlaisen citypäivän. Päivän ohjelmaan kuului muun muassa juna-asemalla käymistä, satamassa laivojen ihmettelyä, keskustan läpi kulkemista ja kolmessa eri puistossa istumista. Juna-asemalla tuli tavattua aito puliukko, joka asianmukaisesti vanhalta viinalta haisten lähestyi koiraa ja alkoi avautua erinäisistä kokemuksistaan. Koira otti tilanteen ainoalla oikealla tavalla eli varauksellisen rauhallisesti. Satamassa puolestaan nähtiin vesillä oleva vesiskootteri, jota koira tuijotti aidon hämmentyneesti eikä oikein tiennyt, että pitäisikö mokomalle varmuuden vuoksi haukkua. Keskustassa taas kuonon lähellä yllättäen ja pyytämättä avautuvat liukuovet aiheuttivat pienimuotoisen pakoreaktion, mutta siitäkin tilanteesta selvittiin kyllä lähes zenmäisellä otteella. Ei sovi mokoman mekaniikan kaataa maailmaa. Puistossa sitten tapahtui kyseisen koiran kohdalla jonkinlainen läpimurto, sillä koirapa ei lähtenyt lähipuussa viilettävän oravan perään haukkumaan yhtään. Koko eläin oikein tärisi innostuksesta, mutta sai kehumisella odota-käskyllä kuitenkin hillittyä itsensä niin, että vain tuijotti oravaa herkeämättä varsinaisen perään lähtemisen sijaan. Hieno koira! Kyllä oli antoisaa nähdä läheltä, miten koira päässänsä oikein tuumailee, että nyt on kaksi vaihtoehtoa, lähteä perään tai pysyä aloillaan, ja valitsee sitten vaihtoehdoista sen oikean. Oikeiden päätösten päivät ovat kyllä erityisen hyviä päiviä.

Pieni karhu päiväunilla pitkän päivän jälkeen.

Kökköröö

Otsikko tiivistäköön tämän hetken tunnelman, kun lähtölistoja selatessani viimein hoksasin, että eipä ole tulossa sittenkään reissua Turkuun lauantaina. Tekno Odinin viime lauantain juoksu Norjan Drammenissa oli mennyt niin huonosti, että olivat päättäneet jättää Suomeen tulon ja PM-kisat väliin. Tässä tapauksessa huonosti siis tarkoittaa kyseisessä lähdössä toiseksi tulemista. Kyttäsin viime lauantaina lähdön tuloksia, mutta en olisi tajunnut tilastojen perusteella kyseisen suorituksen kaatavan tulevan viikonlopun matkasuunnitelmia. Mutta kas kun olenkin maallikko enkä ravivalmentaja.

Kuva travtonden.se.

Ei sitten enää tosiaan tarvitse katsella juna-aikatauluja eikä säätiedotuksia viikonlopulle. Sen sijaan täytyy tässä varmaan alkaa suunnitella jonkinlaista reissua Norjan puolelle. Vuori menkööt Muhammedin luo, perkele.

Retkeilyä II

Kävin tuossa Kuopiossa kääntymässä nyt ennen kuin siellä ollaan lähdössä maailmanvalloitukseen. Ja kylläpä oli taas leppoisa fiilis. Osasyynä tähän on varmasti aina yhtä vekkuli savon murre, jota ei kyllä aina pysty kuuntelemaan naama täysin pokerilla. Savon kuuntelemisen lisäksi tuli käytyä kahvilla Kanelissa ja lounaalla Urbanissa, jota pitää yksi Suomen Top Chef -kisaajista. Mainioita paikkoja, joita molempia voin kyllä lämpimästi oman kokemukseni perusteella suositella. Urbanissa pääsi virittäytymään liigatunnelmiinkin, kun paikalla oli pari kentällistä kalpalaisia lätkäjätkiä.

Lounaan pikkujälkiruoka.

Ennen lähtöä tuli myös käytyä pikaisesti vanhan tavaran liikkeessä, jossa oli vaatteitakin myynnissä mukava määrä. Sieltä sitten bongasin mustavalkoharmaan heppakoltun, jonka luonnollisesti kotiutin kolmen euron hintaan. Koltusta tulee kuulemma aika voimakas yöpaitaviba, mutta toisaalta eipä ole ensimmäinen kerta, kun viipotan menemään yövaatteissa. Eikä se minusta näytä edes miltään yöpaidalta. Tämän minä laitan kyllä päälle sitten kun lähden katsomaan Tekno Odinia viikon päästä. Sopii teemaankin, paitsi että laukkaa.

Hevonpyljys.

Retkeilyä

Aivan liian pitkä aika tällainen kaksiviikkoinen on olla kirjoittamatta blogiin. Nimittäin tässä välissä olen ehtinyt käymään siellä sun täällä Suomessa, ja siksi tuleekin sitten taas tällainen sitäsuntätä-muistiinpano menneistä tapahtumista.

• Kävin Helsingissä. Pikavisiitin ohjelmaan kuului muun muassa käynti aidossa meksikolaisessa pikaruokapaikassa, pulled pork -hampurilaista Hietalahden kauppahallissa sekä kahvihifistelyä. Reissun pääpaino oli ehkä kuitenkin jälkimmäisen päivän Heureka-käynnissä. Body Worlds -näyttely oli kyllä hieno ja varsin suositeltava, vaikka en siitä silti aivan odottamaani totaalisen ällistyksen tunnetta saanut. Varsinaisen näyttelyn ulkopuolisilla testipisteillä viihtyi kyllä myös. Varsinkin mustaa aukkoa kuvaava syvenevä lieriö mikälie, johon laitettiin pallo kiertämään, oli ihan hypnoottisen kiinnostava. Mielenkiintoisia juttuja siis, joita kyllä kannattaa käydä katsomassa sen kerran kun Vantaalle eksyy.

• Kävin Rovaniemellä. Kyllä, Rovaniemellä. Viimeksi olinkin käynyt kyseisellä paikkakunnalla serkkuni sanoin joskus 90-luvun alun lamavuosina, joten olikin jo aika kokea jälleen Rollo. Kyseessä oli pääasiallisesti hevosenkuskausreissu, johon en alkujaan lupautunut mukaan aivan suoralta kädeltä. Sitten kuitenkin ajattelin asian niin sanotusti ilon kautta ja päätin, että seuraavaan mahdollisuuteen päästä pohjoiseen hevoskuljetusauton kyydissä tulee todennäköisesti menemään aika pitkä aika. Joten siis lähdin. Matkat menivät yllättävänkin kepoisesti ja opin taas uutta Suomen maantieteestä ja eri kaupunkien sijainnista. Perillä Rovaniemi laittoi parastaan ja olin ihan ihmeissäni, että mihin ihmeen metropoliin oikein olinkaan saapunut. Kaupunkikierroksen aikana kävimme varmaan neljässä eri kauppakeskuksessa! Pienistä erikoisliikkeistä mainittakoon aivan ihana kahvi- ja teemyymälä Mandragora, josta tulikin ostettua pussi kahvia ja pari levyä suklaata. Muita säväyttäviä kokemuksia olivat Mäntyvaaran ravirata ja markkinoilla siliteltävänä ollut poro, joista kuvat alla.

Mäntyvaaran maisemia.

Poro ja karvaiset sarvensa!

Nyt sitten matka jatkuukin Kuopioon. Kuopion jälkeen on hetkinen aikaa ennen lähtöä kylmäveristen peeämiin. Tekno Odin nimittäin on sinne tulossa, se on nyt virallista.

Merkeistä

Johan on. Olen tässä toukokuusta asti hötkyillyt norjalaisesta ravihevosesta Tekno Odinista ja nyt elokuun lopulla olisi ehkä mahdollisuudet nähdä kyseinen ihme-epeli kisaamassa livenä Turussa kylmäveristen pohjoismaiden mestaruuksissa. Mutta lähtölistat kyseisiin kinkereihin julkaistaan vasta viikkoa ennen starttia, eikä mistään tunnu löytyvän tietoa tai edes spekulaatiota, että onko koko Teknis edes osallistumassa kyseisiin kisoihin. Tapahtumalla ei ole minkäänlaisia nettisivuja eikä Facebook-ryhmää, vaikka kyseessä on kuitenkin PM-tason kilpailu eikä mikä tahansa piirimestaruuskisa. Muutama päivä sitten yritin jälleen googlettaa asiaa niin suomalaisilta, ruotsalaisilta kuin norjalaisilta sivuilta, mutta silti osuman antoi yllättäen ruoveteläisen bussifirman sivut, joilla mainostettiin PM-raviristeilypakettia. Ehkä Bussi-Mannisella on sitten parempaa tietoa tulevasta osallistujalistasta, tiedä häntä.

Kuvakaappaus täältä.

Kaiken kaikkiaan täytyy kyllä ihmetellä, että onpa ainakin tässä vaiheessa melkoisen kuppaisesti tiedotetut ja puffatut ravit. Tekno Odin on tosin viime syksystä lähtien ollut suojattu tavaramerkki, joten sen nimeä ei ilman lupaa saisi käyttääkään markkinoinnissa esimerkiksi yllä olevalla sloganilla Tekno Odin tulee - tule sinäkin. Taloudellinen hyötyminen hevosen nimen käytöstä on siis kiellettyä, mutta journalistinen kirjoittaminen hevosesta on tavaramerkkisuojan ulkopuolella. Tosin kun klikkailin Norjan patenttiviraston tietokannassa, niin kyseessä näyttäisi olevan kansainvälisen sijaan kansalliseksi patentoitu tavaramerkki. Tarkoittaakohan se sitten, että tavaramerkkisuoja ei päde muualla kuin Norjassa? Oli miten oli, niin ovat mielenkiintoisia nämä tällaiset brändäykseen liittyvät asiat aina, varsinkin kun liittyvät urheiluun ja vielä hevosurheiluun. Pitääpä tutustua tähänkin aiheeseen lisää.

Mutta sitten tämän postauksen ytimeen. Tänään nimittäin löytyi Varsinais-Suomen yrittäjien sivuilta eilen julkaistu uutinen, jossa Metsämäen raviradan toimitusjohtaja kertoo Tekno Odinin olevan näillä näkymin tulossa Turkuun. Siispä minäkin olen kai näillä näkymin menossa Turkuun!

Sellaista muuten vielä, että tuossa alussa kun kirjoitin hevosen olevan ihme-epeli, niin tuli heti mieleen, että Ihme-Epelihän olisi muuten kelpo nimi suomenhevoselle. Mutta näköjään joku on ehtinyt jo ensin.

Automaatiosta

Jatketaan jälleen hevoshorinoilla. Olen muutamalle maininnut taannoisen Tukholman-reissun tallipäivästä ja siitä, että kyseinen talli oli ehdottomasti hienoin jossa olen ikinä käynyt. Lyhyesti sanottuna: hevosille oli pelit ja vehkeet solariumista lähtien ja omistajille taas viinikaapista lähtien. Jos olisin kehdannut, niin olisin ottanut kuvan siitä viinikaapista, sillä sen verran eri maailmasta se oli siihen verrattuna, millaiseen olen itse talleilla tottunut. Viinikaapin perusperiaate ja hyöty ovat varmasti tuttuja, mutta hevosten solariumista sanottakoon sen verran, että sen lämpölamput auttavat muun muassa rentoutumaan ja palautumaan sekä antavat pimeinä aikoina valohoitoa ja vaikuttavat hormonitoimintaan.

Erikoista tallissa oli myös, että hevosten ruokinta oli käytännössä täysin automatisoitu. Tällaisen videon löysin YouTubesta, joten siitä voi kukakin katsoa miten tällaiset aktiivitallit toimivat ja ylipäätään minkälaista kaikkea nokkelaa tuotetta on hevostalleille tarjolla tänä päivänä.

Jokseenkin huvittavaa kyllä tuo, että toisen hevosen syödessä seuraava jo jonottaa puomilla, että josko kaulassa roikkuva tunnistinpanta pian laskisi hänetkin syömään.

Kaura-automaatti.

Toisaalta pihattolaisten jäljet siivottiin perinteisesti käsivoimin, eli videolla näkyviä hevostoiletteja en nähnyt. Ehkä on hyväkin, että näin ihan pikkuhiljaa saa totutella näihin tehokkaisiin ja nerokkaisiin hevostalliratkaisuihin. Jotenkin ei muuten tule yllätyksenä, että tämänkin pihattokonseptin takana on juuri saksalainen firma. Lisäinfoa tästä klikkaamalla.

Kuninkuudet

Kävin viikonloppuna elämäni ensimmäisissä Kuninkuusraveissa! Tapahtumapaikkana oli aina yhtä sympaattinen Kuopio ja tarkemmin sanottuna Sorsasalon ravirata kaupungin pohjoisosassa. Perjantai-iltana lähdimme asianmukaisesti kuninkuuskärryksi tuunatulla autolla kohti Savoa ja sunnuntaina illasta oltiin sitten takaisin. Eikä oltu muuten ainoita liikkeellä, sillä lauantaina paikalla oli kuulutusten mukaan reilut 25 000 ja sunnuntaina rapiat 30 000 kävijää! Ihan käsittämättömiä lukuja, mutta toisaalta kyseessä kun on Suomen suurin ravitapahtuma, niin kyllähän siellä ollakin ravikansan päivystämässä. Katsomossa kuitenkin mahtui istumaan yllättävänkin leveästi, eikä jonoja lauantai-illan ruuhkaa lukuunottamatta juurikaan edes muodostunut, joten kaiken kaikkiaan voisi kai tiivistää, että hyvin oli järjestelty tapahtuma.

Yhtään ei käynyt aikakaan pitkäksi, vaikka tosiaan kahtena päivänä tuli istuttua sellaiset kuutisen tuntia katsomassa hevosten juoksemista. Hauska oli nähdä kaikki telkkarista ja internetistä tutut hevoset ihan livenä ja sitä kautta hoksata, että kyllä ne ihan oikeasti ovat olemassa. Esimerkiksi lämminverisissä Womanizer teki vaikutuksen täydellisellä ylivoimallaan. Kyseinen hevonenhan päätyi omistajilleen alun perin Ruotsista lähinnä erikoisen värinsä vuoksi lähinnä harrasteluhevoseksi ja on nyttemmin tienannut raviurallaan lähes puoli miljoona euroa. Melkoinen tuhkimotarina!

Suomenhevosista mieleen jäivät vahvimmin oreista Franko ja tammoista Noriko. Molempiin olin jo ihastunut aiemmin kuvien perusteella ja olivat kyllä vielä komeampia ja kauniimpia paikan päällä nähtynä.

Franko.

Noriko.

Noriko esittää valmentajansa kanssa pääosaa muuten tällä kuninkuusravimainosvideolla, jossa on minusta kyllä kovasti tunnelmaa siinäkin. Hienoja hevosia ovat kyllä nämä suomenhevoset!

Mainitaan vielä viikonlopusta se, että tuli ensimmäistä kertaa elämässäni otettua taksi lennosta. Lauantai-iltana torin kulmalle pysähtyi ihan Kalervo Kummolan kaksoisveljeltä näyttänyt kuski, jonka kyydillä pääsimme laina-asunnolle nopeasti ja kätevästi. Matkan aikana keskukselta tuli tosin viestiä, että älkääpä ottako kyytiin ketään matkan varrelta, kun ihmisiä on jonottanut taksitolpilla jo useita tunteja. Auts.

Toisaalta nopeat syövät hitaat radalla kuin raviradalla. Ja tähän sanaleikkiin päätettäköön tällä kertaa!

Tukholmassa

Pitkästä aikaa sorvin ääressä taas. Ehdin viettämään sitten viime kuuleman viikon Tukholmassa, mistä nyt kerrottakoon jokunen anekdootti. Ensinnäkin: lento maksoi ihan käsittämättömän vähän taas. Noin kolmen vartin lentoaika ja puoli-ilmaiset hinnat ovat kyllä ylivertaisia täkyjä sesonkihinnoiteltuun laivamatkaan verrattuna.

Mutta laitetaanpas muutamia kuvia ja kuviin tekstejä seuraavaksi.

Istuttiin parvekkeella ja juotiin mm. vuosikertashampanjaa, mansikkadaiquireja ja bubbelia. Muutenkin parvekkeella tuli käytännössä aina syötyä aamupalat, lounaat ja illalliset ja käytyä monenlaista keskustelua! Ja jättemysigiä oli kyllä joka kerta. 

Ruokakaupassa käyminen on aina kivaa. Tämä irtokahvinpapu- ja -teelehtihylly löytyi aivan lähikaupasta! Ostin kotiin tuliaisiksi minttusuklaakahvia, jota olisi kyllä pitänyt kyllä ostaa paljon enemmän, oli nimittäin sen verran hyvää.

Ainoa ankeampi jobi reissussa oli verotoimistossa käyminen, sillä en kuulemma ollut jättänyt veroilmoitusta taannoisista tienesteistäni. Konttorissa laittoivat minut ja asiani huvittavasti B-jonoon. Kaikki sujui muistutuskirjeen ukaaseista huolimatta kuitenkin oikein sujuvasti ja verovirkailijakin puhui yllätykseni suomea! Myös Regeringsgatanin loppupäässä oli yllättävänkin viihtyisää.

Yhtenä päivänä kävin tallilla katsomassa ruotsalaisen ystäväni vastaostettua pientä hevosta. Tästä reissusta taidan kirjoittaa erikseen vielä, mutta oli kyllä upeita taas sekä hevonen että tilukset. Kuvassa on tahattoman veistoksellisuuden lisäksi aika hyvä kesäfiilis: mikäs on hevosen ollessa harjakset letillä ja apilat suussa.

Tallipäivän iltana käytiin myös istumassa Kristinebergin kallioilla. Ilmat olivat kyllä hirmuisen hyvät koko reissun ajan, ja kun seurakin oli hirmuisen hyvää koko reissun ajan, niin kaiken kaikkiaan kyllä jälleen onnistunut koko reissu!

Sellaista vielä, että tuli myös koottua muutama mööpeli parissakin eri osoitteessa, ja edelleen sanon, että tykkään kyllä koota mööpeleitä. Lainaan itseäni puolentoistavuodentakaisesta postauksesta, sillä allekirjoitan tämän vieläkin ihan satakymmenprosenttisesti:

Sanokoot mitä sanovat Ikean kalusteitten kokoamisesta, 

mutta minusta se on ehkä loogisinta mitä tänä päivänä maailmasta löytyy. 

Ja sillä lailla opettavat myös nöyräksi, 

että jos palat eivät loksahda kohdilleen, 

vika on joka kerta kokoajassa eikä mööpelissä.

Hoidossa

Pitkän viikonlopun yli oli meillä käymässä hoitokoira. Kun koira oli erityisen viehättävä tapaus ja ilmatkin erinomaisen lämpimät, niin tuli lenkkeiltyä penikat kipeiksi muun muassa metsäpoluilla, apilaniityillä, hiekkateillä, mäkimaastoissa, rantamilla ja asfalteilla. Tarkemmin sanottuna käytiin muun muassa lähteellä juomassa, kahlattiin järvessä, kiivettiin lähivuoren laelle, varastettiin meetvurstia leivän päältä, löydettiin ihan uusia paikkoja ja polkuja, ihmeteltiin junia ja skeittareita, viilennyttiin suihkulähteessä, fiilisteltiin omakotitaloalueita ja juostiin oravien perään. Kerrassaan mahtava viikonloppu!

Nanat.

Sitten seuraa ällötysvaroitus: jouduttiin myös tekemisiin punkkien kanssa. Koska elämä ei aina ole pelkkää auringonpaistetta, tikkukaramellejä ja sateenkaaria, niin kerrottakoon myös tämä tarina viikonlopulta.

Lauantai-iltana rapsutusten yhteydessä löytyi punkki koiran lavasta. Oli oikein itsensä isoksi imenyt ällötys, josta nyt ajatuskin puistattaa. Katsottiin sitten netistä video punkin poistamisesta ja omistajalle soitetun puhelun jälkeen kävin hakemassa apteekista punkkiraudan ja desifiointisuihkeen. Itse toimitus sujui ihan kuin Strömsössä: punkki lähti kokonaisena pois ja koirakin suhtautui operaatioon hienosti. puremakohta desinfioitiin ja poistettu punkki poltettiin vielä parvekkeella suurieleisesti pois päiviltä. Vähän tämän jälkeen löytyi kuitenkin toinenkin punkki. Kyseinen punkki oli todella pieni ja poistaminen siksi vaikeampaa. Punkit olisi hyvä irrottaa mahdollisimman pian, mutta toisaalta hieman jo verta itseensä imenyt ällötys olisi helpompi poistaa. Joka tapauksessa aika pikkuriikkisen punkin poistaminen oli huomattavasti vaikeampaa ja eiköhän siltä jäänytkin sitten kärsä ihoon kiinni. Sitä sitten yritimme pinseteillä raaputtaa ja nyppiä pois, mutta lopulta oli pakko jättää asia sikseen ja osa punkkia koiraan. Että sapetti, mutta sattuuhan näitä. Nyt sitten täytyy vain seurailla, ettei puremakohta muutu mitenkään epämääräiseksi. Pisteet kuitenkin koiralle näin julkisestikin pitkäjänteisyydestä ja luottamuksesta, että antoi rassata itseään niin maltillisesti, vaikka ei varmasti tuntunut yhtään mukavalta!

Mutta voi elämän kevät että pistivät ja pistävät edelleen vihaksi nuo punkit. En yleensä halua lähteä mukaan mihinkään miksi kaikkia ikäviä ötököitä ei vaan voida myrkyttää kun niillä ei ole mitään merkitystä maailmassa kuitenkaan -höntyilyihin, koska yleensä sellaisista seuraa ikävät jatkokysymykset mikä merkitys ihmisillä sitten on ja mitä merkitystä millään lopulta on, mutta kyllä nyt sanon, että minun puolestani voisi kaikki punkit maailmasta hävittää. Jos jotakin vihaan tässä maailmassa, niin punkkeja.

Että kyllä osaa maailmassa sitten ollakin vasiten vittumaisen viheliäisiä vitsauksia. Onneksi vastapainona on esimerkiksi lapinkoiria sitten.

Varsoja

Viime viikon lopulla tuli käytyä myös katsomassa paria alkukesän varsaa. Ja voi elämä miten valloittavia otuksia olivat! Häntää ja harjaa myöten olivat aivan vauvakarvassa vielä, ja kun turvatkin olivat tennispallon kokoisia, niin kyllähän siinä rinnassa läikähti taas lämpimästi. Toinen kavereista oli vähän ujompi tapaus, mutta tämä toinen olisi varmasti tullut sosiaalisuuden osoituksena vaikka syliin asti. Symppis kaveri!

Voi elämän kevät mikä namu.

Ruotsalaiset hirvifarmithan mainostavat hirven turvan suutelemisessa olevan jotain taianomaista, mutta on kyllä tällaisen minihevosen paijaamisessa ihan yhtä lailla taikaa. Pitää varmaan perustaa jonkinlainen varsatarha ja alkaa periä maksua tällaisista kokemuksista.

Pyörällä

Päätin tuossa viime perjantaina, että on vihdoin aika toteuttaa jo muutaman vuoden miettimäni pyörälenkki. Lauantaina siis pakkasin rakkaan Ainoseni kopan ja lähdin kypärä päässä polkemaan kepoisassa kesävaatetuksessa. Ilma nimittäin oli aivan täydellinen pyörämatkaa varten: lämmin mutta ei liian kuuma. Kerran ajoin muutaman metrin vikaan, mutta poikkeama ei onneksi ollut kovin suuri, ja pääsin rampilta pian takaisin oikealle tielle. Tulipahan nyt ainakin kerran elämässä liityttyä kolmion takaa moottoritielle polkupyörällä.

Sitten seuraa reissun lähes pakollinen metaforaosuus: siinä ajellessa tuli kyllä väistämättä mieleen, että on se elämäkin vähän kuin pyörälenkki. On nousua ja laskua, on käännettä ja kaarretta. Ikinä et tiedä ihan tarkalleen, mitä mutkan takana odottaa, mutta eteenpäin tie kuitenkin koko ajan vie. Joissakin kohdissa täytyy polkea ihan hiki hatussa, mutta näiden rankempien kohtien jälkeen monesti seuraa sitten mukavan leppoisa pätkä, jossa asiat rullaavat ihan omalla painollaan. Tällaisessa flow-tilassa ei tarvitse ruveta suotta jarruttelemaan. Maisemia kannattaa muistaa katsella myös, ettei lenkistä jää mieleen vain se harmaa ja loputon asfaltti edessä. Matka sujuu siis kaikin puolin leppoisammin, kun nostaa katseensa ohjaustangosta ja huomaa ympärillään jotain kaunista tai mielenkiintoista.

Lopulta mittariin kertyi rapiat 32 kilometriä ja aikaa kului kahden tankkaus- ja kuvaustauon jälkeen tunti ja 55 minuuttia. Perillä odottivat sitten muun muassa mustikkametsä, jokailtainen saunominen, elämäni ensimmäinen energiahoito ja aika lailla täydellinen aivojen narikkoituminen ja mökkihöperöityminen.

Lumpeita sillan alla.

Täytyy tehdä vastaava tai vielä pidempi reissu vielä tämän kesän aikana, sen verran antoisa oli kokemus. Suosittelen!