Nekku

Edellisessä postauksessa kun horisin tuosta asioitten jättämisestä universumin haltuun, niin sanotaan sen verran, että nyt on yksi toinenkin asia jätetty niin sanotusti hyllylle ja pois omista käsistä. Saa nähdä mitä käy! Mutta ennakkotietona kerrotaan, että täällä ollaan nyt viikonlopun aikana puheltu vakavasti koira-asioista.

Edellisessä postauksessa mainitsin myös nokkasiilistä. Minun ja kyseisen epelin polut nimittäin kohtasivat taannoisella karvaballerinanostoreissulla, ja enhän millään voinut toista jättää ostamatta. Ensin ajattelin antavani siilin eräälle kaksivuotiaalle syntymäpäivälahjaksi ja sitten eräälle koiralle puruleluksi, mutta onneksi sitten tulin järkiini ja päätin pitää siilin ihan itselläni. Ja miten tuosta tennispallon kokoisesta pehmosiilistä onkaan ollut iloa! Nimi muuttui nokkasiilistä pian nekkusiiliksi, sillä onhan tuo nenä ennemmin nekku kuin nokka. Ja näyttääkin sitä paitsi väriään myöten tikkunekulta tuo nekku. Hauska piirre tässä uudessa tyypissä on myös se, että toiselta puolelta siili näyttää aivan tyytyväiseltä ja toiselta puolelta taas kovin tyytymättömältä. Vaikka silmän ympärillä olevia karvoja kuinka yrittäisi kammata, niin silti tuo niägh-ilme vain pysyy. Toisaalta mitä sitä yrittääkään muuttaa, sillä onhan tuosta revittävissä symboliikkaa siinä mielessä, että niin kolikolla kuin kaikilla muillakin asioilla maailmassa on aina vähintään ne pari puolta, etu- ja takapuolesta nyt puhumattakaan.

Niägh - Mikäs tässä.

Ja mitä tästä kaikesta nyt sitten opimme? Ainakin sen, että jos elämä heittää eteesi nokkasiilin, niin kyllä se on silloin kotiutettava.