Rajoilla

Alkuun tarkennettakoon, että otsikko viittaa nimenomaan oman mukavuusalueen rajoihin. Niitä on kyllä hyvä silloin tällöin vähän koetella. Itse olen ainakin kokenut, että nimenomaan niistä kokemuksista on monesti oppinut eniten, kun ei jokin asia ole alkuun tuntunut ihan omimmalta toiminnalta. Usein myös tällaiset kokemukset ovat juurikin niitä kokemuksia, jotka lopulta jäävät elämästä mieleen. Esimerkkeinä mainittakoon vaikka taannoiset käyntini Motörheadin tai Moonspellin keikoilla: minä, joka periaatteessa en edes halua pukeutua kokomustaan, olin siellä raivokkaasti moshaavan ja pirunsarvikäsimerkkiä heiluttavan porukan keskellä aluksi vähän kuin kala kuivalla maalla, mutta molemmat keikat olivat kuitenkin loppujen lopuksi aivan hillittömän hyviä ja täydellisen elämyksellisiä. Myös molempien keikkojen aiheuttamat tuntemukset muistan kyllä erittäin elävästi.

Joskus tällaisiin mukavuusalueen rajoihin törmää myös ihan arjessa esimerkiksi vaatekaupassa tai kirpputorilla. Itse olen monesti huomannut itseni sanovan jostakin vaatteesta tai asusteesta, että tämän minä kyllä ostaisin, jos olisin joku ihan toinen henkilö. Joskus taas jos olen ollut epävarma jonkun tuotteen sopivuudesta omaan vaatekaappini, olen saattanut jättää asian niin sanotusti universumin päätettäväksi. Tämä tarkoittaa siis yksinkertaisesti sitä, että jätän tavaran hyllyyn tai rekkiin ja palaan jonkun ajan kuluttua katsomaan, onko sitä joku toinen vienyt. Jos on, niin se ei ollut minua varten. Jos ei, niin sitten se on nimenomaan minua varten.

Kävin tässä UFFilla kääntymässä päivä pari sitten, kun hinnat olivat myymälässä alennuspäivien vuoksi kerrankin kohdillaan. En aluksi oikein tuntunut löytävän mitään, mutta sitten näin nämä tällaiset:

Jumantsuikkeli.

Kyllä, ne ovat ballerinat. Ja kyllä, niissä on karvaa. Ja kyllä, se karva on gepardikuvioista. Ja kyllä, olivat käytännössä käyttämättömät. Ja kyllä, olivat vielä sopivaa kokoa. Siinä sitten pööpöilin varmaan puoli tuntia, ja mietin että mitä ihmettä näitten kanssa nyt oikein teen. Ihan kamalathan ne ovat, mutta toisaalta myös jotenkin ihan überhienot! Ihanan hirveät ja hirveän ihanat. Jätin ne sitten kuitenkin sillä kertaa hyllyyn ja ajattelin, että nämä on niitä hetkiä, jolloin universumi saakoon tehdä päätöksen puolestani. Tänään sitten kävin sydän pamppaillen katsomassa, että odottavatko kengät minua siellä hyllyssä. Ja tosi ankea tarinahan tämä olisi, jos eivät olisi odottaneet! Joten ostin ne sitten tyytyväisenä kahden euron hintaan. Saa nähdä tuleeko ikinä käytettyä, mutta silti koin tehneeni oivat kaupat: pakastimen kautta jalkaan vaan! Kassalta löysin vielä pienen nokkasiilin, mutta se ansaitsee ihan oman postauksensa.