Koiruuksia

Täällä ollaan päästy yli jo viime viikonlopun pettymyksestä, kun ei tullut nähtyä sitä erästä Suomen kamaralla. Ravit olivat kuitenkin ihan kelpo ravit telkkarista nähtynä, ja ennakkokakkossuosikkini norjalainen Särpefanten, joka nyt sattuu olemaan myös Tekno Odinin velipuoli, voitti hienolla juoksulla. Ennakkokakkossuosikiksi kyseinen elukka pääsi oikeastaan kohtalaisen huvittavan nimensä lisäksi myös tämän alla olevan kuvan perusteella. Miten voikin noin pieni olla jos ei nyt lännen niin ainakin Pohjoismaiden nopein!

Kuva nettavisen.no.

Mutta takaisin otsikkoon. Menneellä viikolla meillä oli ilo taas toimia hoitokotina eräälle koiralle, jonka kanssa kyllä taas koettiin monenlaista itsensä ylittämisen tunnetta. Ensimmäisenä iltana lähdimme koiran kanssa reippailulle ajan kanssa. Lenkki osoittautuikin melkoisen haastavaksi, sillä opasteiden puuttuessa jouduin kännykän kanssa suunnistamaan lähes umpimetsässä missä lie. Lisäksi polku oli paikka paikoin käytännössä suonsilmäkettä, johon sitten vuorotellen upposimme koira kainaloitaan ja minä nilkkojani myöten. Koira pääsi lampeen sentään pesemään jalkansa, mutta omissa kastuneissa juoksukengissä sitten hankautuikin ihan kohtalaiset rakot jalkoihin, jotka kyllä juilivat juurikin viikon vielä lenkin jälkeen. Joten ihan vinkkinä jaettakoon seuraava: jos kyltissä lukee nuoli ja sanat Kunto 10km, niin lähtekääpä kuulkaas juuri sinne toiseen suuntaan.

Kyseinen koira kun on parhaillaan muuttanut Helsinkiin, niin sen asian varjolla vietimme myös eräänlaisen citypäivän. Päivän ohjelmaan kuului muun muassa juna-asemalla käymistä, satamassa laivojen ihmettelyä, keskustan läpi kulkemista ja kolmessa eri puistossa istumista. Juna-asemalla tuli tavattua aito puliukko, joka asianmukaisesti vanhalta viinalta haisten lähestyi koiraa ja alkoi avautua erinäisistä kokemuksistaan. Koira otti tilanteen ainoalla oikealla tavalla eli varauksellisen rauhallisesti. Satamassa puolestaan nähtiin vesillä oleva vesiskootteri, jota koira tuijotti aidon hämmentyneesti eikä oikein tiennyt, että pitäisikö mokomalle varmuuden vuoksi haukkua. Keskustassa taas kuonon lähellä yllättäen ja pyytämättä avautuvat liukuovet aiheuttivat pienimuotoisen pakoreaktion, mutta siitäkin tilanteesta selvittiin kyllä lähes zenmäisellä otteella. Ei sovi mokoman mekaniikan kaataa maailmaa. Puistossa sitten tapahtui kyseisen koiran kohdalla jonkinlainen läpimurto, sillä koirapa ei lähtenyt lähipuussa viilettävän oravan perään haukkumaan yhtään. Koko eläin oikein tärisi innostuksesta, mutta sai kehumisella odota-käskyllä kuitenkin hillittyä itsensä niin, että vain tuijotti oravaa herkeämättä varsinaisen perään lähtemisen sijaan. Hieno koira! Kyllä oli antoisaa nähdä läheltä, miten koira päässänsä oikein tuumailee, että nyt on kaksi vaihtoehtoa, lähteä perään tai pysyä aloillaan, ja valitsee sitten vaihtoehdoista sen oikean. Oikeiden päätösten päivät ovat kyllä erityisen hyviä päiviä.

Pieni karhu päiväunilla pitkän päivän jälkeen.