Bulguria

Laitetaanpa taas vaihteeksi ruokavinkki jakoon. Itse tykkään aina kysellä ihmisiltä vinkkejä niin arkisiin kuin viikonloppuisiin ruokiin ja vastavuoroisesti kerron aina mielelläni eteenpäin, jos olen jotain uutta ja onnistunutta saanut aikaan. Muutama viikko sitten kokeilin Hyvä Terveys -lehden elokuun numerosta bongaamaani bulgursalaattia, ja laitanpa nyt tuunatun ohjeen tähän jakoon ja samalla itselleni muistiin. Tämä kuuluu kyllä niihin idioottivarmoihin ruokiin, joissa varmasti ihan joka ikinen onnistuu. Salaatti tosin ei ehkä ole aivan parasta sesonkia, sillä näihin pimenevien iltojen tunnelmiin sopisi varmasti paremmin jokin mausteinen keitto, mutta eiköhän tämä maita ihan mihin vuodenaikaan tahansa. Tämän alkusepustuksen jälkeen nyt itse ohjeeseen, jolla saat salaattia noin parin litran kulhollisen verran eli aikamoisen satsin.

Bulgur-kanasalaatti

Kolmisen desiä bulguria keitettynä

Pari ruokalusikallista oliiviöljyä
Puolikkaan sitruunan mehu
Vähäsen suolaa ja pippuria

Yksi pienehkö punasipuli
Reilu puolikas ruukku persiljaa
Pari rasiaa kirsikkatomaattia
200 g fetajuustoa tai mikä ettei enemmänkin
600-800g kanaa

Keitä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan. Omassa paketissani neuvottiin keittämään kolmeen desiin bulguria kolme desiä vettä ja lisäämään veteen vajaa ruokalusikallinen oliiviöljyä ja vajaa teelusikallinen suolaa. Kun vesi kiehuu, ota kattila pois levyltä, lisää bulgur, sekoita ja anna muhia kannen alla 8 minuuttia. Sitten sekoitat haarukalla valmiit bulgurjyväset irtonaisiksi ja annat jäähtyä. Sitten kippaa salaattikulhoon oliiviöljy, sitruunamehu, suola ja pippuri sekä hienonnettu punasipuli. Saksi joukkon persiljaa, puolita mukaan kirsikkatomaatit ja murustele feta. Paista kana ja lisää se ja bulgurjyvät salaattiin ja kääntele.

Salaatin oheen suosittelen lämpimästi tekemään myös soosin turkkilaisesta jugurtista ja valkosipulista, jonka ainekset vain sekoitetaan. Tätä kastiketta olen syönyt juhannuksesta lähtien vaikka minkä ruoan kanssa, ja hyvin on pelannut joka kerta!

Valkosipulidippi turkkilaisesta jugurtista

500 g turkkilaista jugurttia
3-4 murskattua valkosipulinkynttä riippuen halutusta valkosipulihöngästä
tilkka oliiviöljyä
ripaus suolaa

Valmista!

Ja sitten vielä parit leipäpalat tuohon lautasen, reunaan niin johan on yhdenlainen versio hälsotallrikista valmiina!

Kymppi

Kävipä niin tuossa perjantaina, että eräs natiainen täytti pyöreitä. Lounaalla sitten menin sanomaan ääneen, että kyseiselle syntymäpäiväsankarille olisi kiva antaa lahjaksi erään joukkueen pelipaita, jossa olisi takana nimi ja pelinumerona kymppi. Totesin kuitenkin myöskin ääneen, että mistä minä nyt sellaisen tähän hätään oikein saisin. Ja kas kun otti taas sitten universaali voima ohjat käsiinsä. Kotimatkalla puhelin nimittäin piippasi ja tein sen myötä sitten lenkin toiseen suuntaan. Liikennevalojen ollessa punaisella katselin sitten painatusfirman näyteikkunaa, jossa istui kuin istuikin samankokoinen nalle kustomoitu t-paita yllään. Kävin sitten kysymässä paidasta liikkeen sisältä, ja sieltähän sai tosiaan tilata t-paitoja omalla tekstillä myös miniatyyrikoossa.

Lopputulema.

Että kylläpä taas kannatti mennä sanomaan asioita ääneen. Universumille haasteen heittäminen kannattaa.

Nekku

Edellisessä postauksessa kun horisin tuosta asioitten jättämisestä universumin haltuun, niin sanotaan sen verran, että nyt on yksi toinenkin asia jätetty niin sanotusti hyllylle ja pois omista käsistä. Saa nähdä mitä käy! Mutta ennakkotietona kerrotaan, että täällä ollaan nyt viikonlopun aikana puheltu vakavasti koira-asioista.

Edellisessä postauksessa mainitsin myös nokkasiilistä. Minun ja kyseisen epelin polut nimittäin kohtasivat taannoisella karvaballerinanostoreissulla, ja enhän millään voinut toista jättää ostamatta. Ensin ajattelin antavani siilin eräälle kaksivuotiaalle syntymäpäivälahjaksi ja sitten eräälle koiralle puruleluksi, mutta onneksi sitten tulin järkiini ja päätin pitää siilin ihan itselläni. Ja miten tuosta tennispallon kokoisesta pehmosiilistä onkaan ollut iloa! Nimi muuttui nokkasiilistä pian nekkusiiliksi, sillä onhan tuo nenä ennemmin nekku kuin nokka. Ja näyttääkin sitä paitsi väriään myöten tikkunekulta tuo nekku. Hauska piirre tässä uudessa tyypissä on myös se, että toiselta puolelta siili näyttää aivan tyytyväiseltä ja toiselta puolelta taas kovin tyytymättömältä. Vaikka silmän ympärillä olevia karvoja kuinka yrittäisi kammata, niin silti tuo niägh-ilme vain pysyy. Toisaalta mitä sitä yrittääkään muuttaa, sillä onhan tuosta revittävissä symboliikkaa siinä mielessä, että niin kolikolla kuin kaikilla muillakin asioilla maailmassa on aina vähintään ne pari puolta, etu- ja takapuolesta nyt puhumattakaan.

Niägh - Mikäs tässä.

Ja mitä tästä kaikesta nyt sitten opimme? Ainakin sen, että jos elämä heittää eteesi nokkasiilin, niin kyllä se on silloin kotiutettava.

Rajoilla

Alkuun tarkennettakoon, että otsikko viittaa nimenomaan oman mukavuusalueen rajoihin. Niitä on kyllä hyvä silloin tällöin vähän koetella. Itse olen ainakin kokenut, että nimenomaan niistä kokemuksista on monesti oppinut eniten, kun ei jokin asia ole alkuun tuntunut ihan omimmalta toiminnalta. Usein myös tällaiset kokemukset ovat juurikin niitä kokemuksia, jotka lopulta jäävät elämästä mieleen. Esimerkkeinä mainittakoon vaikka taannoiset käyntini Motörheadin tai Moonspellin keikoilla: minä, joka periaatteessa en edes halua pukeutua kokomustaan, olin siellä raivokkaasti moshaavan ja pirunsarvikäsimerkkiä heiluttavan porukan keskellä aluksi vähän kuin kala kuivalla maalla, mutta molemmat keikat olivat kuitenkin loppujen lopuksi aivan hillittömän hyviä ja täydellisen elämyksellisiä. Myös molempien keikkojen aiheuttamat tuntemukset muistan kyllä erittäin elävästi.

Joskus tällaisiin mukavuusalueen rajoihin törmää myös ihan arjessa esimerkiksi vaatekaupassa tai kirpputorilla. Itse olen monesti huomannut itseni sanovan jostakin vaatteesta tai asusteesta, että tämän minä kyllä ostaisin, jos olisin joku ihan toinen henkilö. Joskus taas jos olen ollut epävarma jonkun tuotteen sopivuudesta omaan vaatekaappini, olen saattanut jättää asian niin sanotusti universumin päätettäväksi. Tämä tarkoittaa siis yksinkertaisesti sitä, että jätän tavaran hyllyyn tai rekkiin ja palaan jonkun ajan kuluttua katsomaan, onko sitä joku toinen vienyt. Jos on, niin se ei ollut minua varten. Jos ei, niin sitten se on nimenomaan minua varten.

Kävin tässä UFFilla kääntymässä päivä pari sitten, kun hinnat olivat myymälässä alennuspäivien vuoksi kerrankin kohdillaan. En aluksi oikein tuntunut löytävän mitään, mutta sitten näin nämä tällaiset:

Jumantsuikkeli.

Kyllä, ne ovat ballerinat. Ja kyllä, niissä on karvaa. Ja kyllä, se karva on gepardikuvioista. Ja kyllä, olivat käytännössä käyttämättömät. Ja kyllä, olivat vielä sopivaa kokoa. Siinä sitten pööpöilin varmaan puoli tuntia, ja mietin että mitä ihmettä näitten kanssa nyt oikein teen. Ihan kamalathan ne ovat, mutta toisaalta myös jotenkin ihan überhienot! Ihanan hirveät ja hirveän ihanat. Jätin ne sitten kuitenkin sillä kertaa hyllyyn ja ajattelin, että nämä on niitä hetkiä, jolloin universumi saakoon tehdä päätöksen puolestani. Tänään sitten kävin sydän pamppaillen katsomassa, että odottavatko kengät minua siellä hyllyssä. Ja tosi ankea tarinahan tämä olisi, jos eivät olisi odottaneet! Joten ostin ne sitten tyytyväisenä kahden euron hintaan. Saa nähdä tuleeko ikinä käytettyä, mutta silti koin tehneeni oivat kaupat: pakastimen kautta jalkaan vaan! Kassalta löysin vielä pienen nokkasiilin, mutta se ansaitsee ihan oman postauksensa.

Syksyä

Kauniin syksyisen päivän voi viettää vaikka kuunnellen jazzia. Jännä miten siihen näin vanhemmalla iällä suhtautuu eri tavoin kuin ennen. Terveisiä vaan kaikille oman elämänsä suurille saksofonisteille, missä ikinä sitten olettekaan.

Liputusta

Tänään jos on lippu jossain salossa, niin syynä saattaa hyvinkin olla se, että tänään on suomenhevosen päivä! Lainataanpa Hippoksen tietoiskua aiheesta:

Suomenhevosen päivää vietetään perjantaina 6.9. Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippos ry antaa liputussuosituksen kansallishevosemme kunniaksi. Suomenhevosta on jalostettu puhtaana rotuna yli sata vuotta. Tänä päivänä suomenhevonen on merkittävä osa suomalaista hevosurheilua ja alan yrittäjyyttä. Suomenhevosia on kolmasosa koko Suomen hevosmäärästä eli noin 20 000. Suomenhevonen on ainutlaatuinen alkuperäinen suomalainen hevosrotu, jota käytetään niin raviurheilussa, terapiahevosena, ratsastusurheilun eri lajeissa kuin perinteikkäästi työhevosenakin. Suomenhevosen päivää on juhlittu vuodesta 2007, jolloin suomenhevosen kantakirja täytti sata vuotta.

Ja jotta nyt kaikki varmasti herkistyisivät näistä maamme hienoista eläimistä, niin laitetaan tähän vielä tämä aiemminkin linkittämäni Kuninkuusraveja puffaava suomenhevosvideo Norikoineen. Katsokaapa ja ihailkaapa!

Sovelmia

Saattanette tietää, että kiinnostun sekä huvitun helposti kaikenlaisista sana-asioista. Korva on sillä tavalla mielenkiintoinen järjestelmä, että kuulostaa aina yhtä mukavalta, kun joku käyttää kieltä erityisen oivaltavasti, osuvasti tai täsmällisesti. Samalla logiikalla korva nappaa omasta tai toisen puheesta herkästi kaikki poikkeavat ja erikoiset sanavalinnat. Esimerkiksi siskoni selitti taannoin asuntoonsa pöllähtäneen tuuletuskanavasta hienovaraista pölyä. Minä sitten menin siitä pian korjaamaan, että haet varmastikin sanaa hienojakoista. Erään miekkosen kielenkäyttö taas on aivan omaa luokkaansa, kun sanoja yhdistellään oman mielen mukaan ja esimerkiksi omahyväisestä ja itsekkäästä saadaan tuloksena omahyväkäs. Myös lauseen merkitys muuttuu yleensä olennaisesti, kun epähuomiossa puhutaan trangian sijaan triangelista: Armeijassa marssilla meillä oli triangelit mukana ja teimme niissä triangeleissa tauolla ruokaa. Erityisen hämmentävän sanan taivutusmuodon bongasin tässä kesällä, kun eräs lappilainen tuumasi, että mansikkoja, kun tarkoitti mansikoita. Tarkistin vielä Rovaniemen reissullani, että taipuvatko vaikkapa kirsikka ja mustikka samalla logiikalla myös ja kyllä kuulemma ovat kirsikkoja ja mustikkoja. Hyvin erikoista, eikö!

Mutta jos tammikuussa opin sellaisen sanan kuin polanne, niin kyllä eilenkin näin ihan ensimmäistä kertaa sellaisen sanan kuin sovelma. Nettipankkiin kirjautuessani järjestelmä kysyi kohteliaasti, josko sallisin pankin sovelman käytön koneellani, jotta myös pääsisin sen avulla itse pankkiin kirjautumaan.

Sallitaanko sovelma?

Ja kyllähän tuo sovelma on pikagoogletuksen perusteella aivan pätevä sana, jolla tarkoitetaan kuulemma etenkin Java-kielellä toimivia sovelluksia. Sävel, sävelmä. Kirje, kirjelmä. Hede, hedelmä. Päätelmä. Rykelmä. Niittynätkelmä. Loputon aarrearkku on tämä armahin suomi.

Koiruuksia

Täällä ollaan päästy yli jo viime viikonlopun pettymyksestä, kun ei tullut nähtyä sitä erästä Suomen kamaralla. Ravit olivat kuitenkin ihan kelpo ravit telkkarista nähtynä, ja ennakkokakkossuosikkini norjalainen Särpefanten, joka nyt sattuu olemaan myös Tekno Odinin velipuoli, voitti hienolla juoksulla. Ennakkokakkossuosikiksi kyseinen elukka pääsi oikeastaan kohtalaisen huvittavan nimensä lisäksi myös tämän alla olevan kuvan perusteella. Miten voikin noin pieni olla jos ei nyt lännen niin ainakin Pohjoismaiden nopein!

Kuva nettavisen.no.

Mutta takaisin otsikkoon. Menneellä viikolla meillä oli ilo taas toimia hoitokotina eräälle koiralle, jonka kanssa kyllä taas koettiin monenlaista itsensä ylittämisen tunnetta. Ensimmäisenä iltana lähdimme koiran kanssa reippailulle ajan kanssa. Lenkki osoittautuikin melkoisen haastavaksi, sillä opasteiden puuttuessa jouduin kännykän kanssa suunnistamaan lähes umpimetsässä missä lie. Lisäksi polku oli paikka paikoin käytännössä suonsilmäkettä, johon sitten vuorotellen upposimme koira kainaloitaan ja minä nilkkojani myöten. Koira pääsi lampeen sentään pesemään jalkansa, mutta omissa kastuneissa juoksukengissä sitten hankautuikin ihan kohtalaiset rakot jalkoihin, jotka kyllä juilivat juurikin viikon vielä lenkin jälkeen. Joten ihan vinkkinä jaettakoon seuraava: jos kyltissä lukee nuoli ja sanat Kunto 10km, niin lähtekääpä kuulkaas juuri sinne toiseen suuntaan.

Kyseinen koira kun on parhaillaan muuttanut Helsinkiin, niin sen asian varjolla vietimme myös eräänlaisen citypäivän. Päivän ohjelmaan kuului muun muassa juna-asemalla käymistä, satamassa laivojen ihmettelyä, keskustan läpi kulkemista ja kolmessa eri puistossa istumista. Juna-asemalla tuli tavattua aito puliukko, joka asianmukaisesti vanhalta viinalta haisten lähestyi koiraa ja alkoi avautua erinäisistä kokemuksistaan. Koira otti tilanteen ainoalla oikealla tavalla eli varauksellisen rauhallisesti. Satamassa puolestaan nähtiin vesillä oleva vesiskootteri, jota koira tuijotti aidon hämmentyneesti eikä oikein tiennyt, että pitäisikö mokomalle varmuuden vuoksi haukkua. Keskustassa taas kuonon lähellä yllättäen ja pyytämättä avautuvat liukuovet aiheuttivat pienimuotoisen pakoreaktion, mutta siitäkin tilanteesta selvittiin kyllä lähes zenmäisellä otteella. Ei sovi mokoman mekaniikan kaataa maailmaa. Puistossa sitten tapahtui kyseisen koiran kohdalla jonkinlainen läpimurto, sillä koirapa ei lähtenyt lähipuussa viilettävän oravan perään haukkumaan yhtään. Koko eläin oikein tärisi innostuksesta, mutta sai kehumisella odota-käskyllä kuitenkin hillittyä itsensä niin, että vain tuijotti oravaa herkeämättä varsinaisen perään lähtemisen sijaan. Hieno koira! Kyllä oli antoisaa nähdä läheltä, miten koira päässänsä oikein tuumailee, että nyt on kaksi vaihtoehtoa, lähteä perään tai pysyä aloillaan, ja valitsee sitten vaihtoehdoista sen oikean. Oikeiden päätösten päivät ovat kyllä erityisen hyviä päiviä.

Pieni karhu päiväunilla pitkän päivän jälkeen.