Kuninkuudet

Kävin viikonloppuna elämäni ensimmäisissä Kuninkuusraveissa! Tapahtumapaikkana oli aina yhtä sympaattinen Kuopio ja tarkemmin sanottuna Sorsasalon ravirata kaupungin pohjoisosassa. Perjantai-iltana lähdimme asianmukaisesti kuninkuuskärryksi tuunatulla autolla kohti Savoa ja sunnuntaina illasta oltiin sitten takaisin. Eikä oltu muuten ainoita liikkeellä, sillä lauantaina paikalla oli kuulutusten mukaan reilut 25 000 ja sunnuntaina rapiat 30 000 kävijää! Ihan käsittämättömiä lukuja, mutta toisaalta kyseessä kun on Suomen suurin ravitapahtuma, niin kyllähän siellä ollakin ravikansan päivystämässä. Katsomossa kuitenkin mahtui istumaan yllättävänkin leveästi, eikä jonoja lauantai-illan ruuhkaa lukuunottamatta juurikaan edes muodostunut, joten kaiken kaikkiaan voisi kai tiivistää, että hyvin oli järjestelty tapahtuma.

Yhtään ei käynyt aikakaan pitkäksi, vaikka tosiaan kahtena päivänä tuli istuttua sellaiset kuutisen tuntia katsomassa hevosten juoksemista. Hauska oli nähdä kaikki telkkarista ja internetistä tutut hevoset ihan livenä ja sitä kautta hoksata, että kyllä ne ihan oikeasti ovat olemassa. Esimerkiksi lämminverisissä Womanizer teki vaikutuksen täydellisellä ylivoimallaan. Kyseinen hevonenhan päätyi omistajilleen alun perin Ruotsista lähinnä erikoisen värinsä vuoksi lähinnä harrasteluhevoseksi ja on nyttemmin tienannut raviurallaan lähes puoli miljoona euroa. Melkoinen tuhkimotarina!

Suomenhevosista mieleen jäivät vahvimmin oreista Franko ja tammoista Noriko. Molempiin olin jo ihastunut aiemmin kuvien perusteella ja olivat kyllä vielä komeampia ja kauniimpia paikan päällä nähtynä.

Franko.

Noriko.

Noriko esittää valmentajansa kanssa pääosaa muuten tällä kuninkuusravimainosvideolla, jossa on minusta kyllä kovasti tunnelmaa siinäkin. Hienoja hevosia ovat kyllä nämä suomenhevoset!

Mainitaan vielä viikonlopusta se, että tuli ensimmäistä kertaa elämässäni otettua taksi lennosta. Lauantai-iltana torin kulmalle pysähtyi ihan Kalervo Kummolan kaksoisveljeltä näyttänyt kuski, jonka kyydillä pääsimme laina-asunnolle nopeasti ja kätevästi. Matkan aikana keskukselta tuli tosin viestiä, että älkääpä ottako kyytiin ketään matkan varrelta, kun ihmisiä on jonottanut taksitolpilla jo useita tunteja. Auts.

Toisaalta nopeat syövät hitaat radalla kuin raviradalla. Ja tähän sanaleikkiin päätettäköön tällä kertaa!

Tukholmassa

Pitkästä aikaa sorvin ääressä taas. Ehdin viettämään sitten viime kuuleman viikon Tukholmassa, mistä nyt kerrottakoon jokunen anekdootti. Ensinnäkin: lento maksoi ihan käsittämättömän vähän taas. Noin kolmen vartin lentoaika ja puoli-ilmaiset hinnat ovat kyllä ylivertaisia täkyjä sesonkihinnoiteltuun laivamatkaan verrattuna.

Mutta laitetaanpas muutamia kuvia ja kuviin tekstejä seuraavaksi.

Istuttiin parvekkeella ja juotiin mm. vuosikertashampanjaa, mansikkadaiquireja ja bubbelia. Muutenkin parvekkeella tuli käytännössä aina syötyä aamupalat, lounaat ja illalliset ja käytyä monenlaista keskustelua! Ja jättemysigiä oli kyllä joka kerta. 

Ruokakaupassa käyminen on aina kivaa. Tämä irtokahvinpapu- ja -teelehtihylly löytyi aivan lähikaupasta! Ostin kotiin tuliaisiksi minttusuklaakahvia, jota olisi kyllä pitänyt kyllä ostaa paljon enemmän, oli nimittäin sen verran hyvää.

Ainoa ankeampi jobi reissussa oli verotoimistossa käyminen, sillä en kuulemma ollut jättänyt veroilmoitusta taannoisista tienesteistäni. Konttorissa laittoivat minut ja asiani huvittavasti B-jonoon. Kaikki sujui muistutuskirjeen ukaaseista huolimatta kuitenkin oikein sujuvasti ja verovirkailijakin puhui yllätykseni suomea! Myös Regeringsgatanin loppupäässä oli yllättävänkin viihtyisää.

Yhtenä päivänä kävin tallilla katsomassa ruotsalaisen ystäväni vastaostettua pientä hevosta. Tästä reissusta taidan kirjoittaa erikseen vielä, mutta oli kyllä upeita taas sekä hevonen että tilukset. Kuvassa on tahattoman veistoksellisuuden lisäksi aika hyvä kesäfiilis: mikäs on hevosen ollessa harjakset letillä ja apilat suussa.

Tallipäivän iltana käytiin myös istumassa Kristinebergin kallioilla. Ilmat olivat kyllä hirmuisen hyvät koko reissun ajan, ja kun seurakin oli hirmuisen hyvää koko reissun ajan, niin kaiken kaikkiaan kyllä jälleen onnistunut koko reissu!

Sellaista vielä, että tuli myös koottua muutama mööpeli parissakin eri osoitteessa, ja edelleen sanon, että tykkään kyllä koota mööpeleitä. Lainaan itseäni puolentoistavuodentakaisesta postauksesta, sillä allekirjoitan tämän vieläkin ihan satakymmenprosenttisesti:

Sanokoot mitä sanovat Ikean kalusteitten kokoamisesta, 

mutta minusta se on ehkä loogisinta mitä tänä päivänä maailmasta löytyy. 

Ja sillä lailla opettavat myös nöyräksi, 

että jos palat eivät loksahda kohdilleen, 

vika on joka kerta kokoajassa eikä mööpelissä.

Hoidossa

Pitkän viikonlopun yli oli meillä käymässä hoitokoira. Kun koira oli erityisen viehättävä tapaus ja ilmatkin erinomaisen lämpimät, niin tuli lenkkeiltyä penikat kipeiksi muun muassa metsäpoluilla, apilaniityillä, hiekkateillä, mäkimaastoissa, rantamilla ja asfalteilla. Tarkemmin sanottuna käytiin muun muassa lähteellä juomassa, kahlattiin järvessä, kiivettiin lähivuoren laelle, varastettiin meetvurstia leivän päältä, löydettiin ihan uusia paikkoja ja polkuja, ihmeteltiin junia ja skeittareita, viilennyttiin suihkulähteessä, fiilisteltiin omakotitaloalueita ja juostiin oravien perään. Kerrassaan mahtava viikonloppu!

Nanat.

Sitten seuraa ällötysvaroitus: jouduttiin myös tekemisiin punkkien kanssa. Koska elämä ei aina ole pelkkää auringonpaistetta, tikkukaramellejä ja sateenkaaria, niin kerrottakoon myös tämä tarina viikonlopulta.

Lauantai-iltana rapsutusten yhteydessä löytyi punkki koiran lavasta. Oli oikein itsensä isoksi imenyt ällötys, josta nyt ajatuskin puistattaa. Katsottiin sitten netistä video punkin poistamisesta ja omistajalle soitetun puhelun jälkeen kävin hakemassa apteekista punkkiraudan ja desifiointisuihkeen. Itse toimitus sujui ihan kuin Strömsössä: punkki lähti kokonaisena pois ja koirakin suhtautui operaatioon hienosti. puremakohta desinfioitiin ja poistettu punkki poltettiin vielä parvekkeella suurieleisesti pois päiviltä. Vähän tämän jälkeen löytyi kuitenkin toinenkin punkki. Kyseinen punkki oli todella pieni ja poistaminen siksi vaikeampaa. Punkit olisi hyvä irrottaa mahdollisimman pian, mutta toisaalta hieman jo verta itseensä imenyt ällötys olisi helpompi poistaa. Joka tapauksessa aika pikkuriikkisen punkin poistaminen oli huomattavasti vaikeampaa ja eiköhän siltä jäänytkin sitten kärsä ihoon kiinni. Sitä sitten yritimme pinseteillä raaputtaa ja nyppiä pois, mutta lopulta oli pakko jättää asia sikseen ja osa punkkia koiraan. Että sapetti, mutta sattuuhan näitä. Nyt sitten täytyy vain seurailla, ettei puremakohta muutu mitenkään epämääräiseksi. Pisteet kuitenkin koiralle näin julkisestikin pitkäjänteisyydestä ja luottamuksesta, että antoi rassata itseään niin maltillisesti, vaikka ei varmasti tuntunut yhtään mukavalta!

Mutta voi elämän kevät että pistivät ja pistävät edelleen vihaksi nuo punkit. En yleensä halua lähteä mukaan mihinkään miksi kaikkia ikäviä ötököitä ei vaan voida myrkyttää kun niillä ei ole mitään merkitystä maailmassa kuitenkaan -höntyilyihin, koska yleensä sellaisista seuraa ikävät jatkokysymykset mikä merkitys ihmisillä sitten on ja mitä merkitystä millään lopulta on, mutta kyllä nyt sanon, että minun puolestani voisi kaikki punkit maailmasta hävittää. Jos jotakin vihaan tässä maailmassa, niin punkkeja.

Että kyllä osaa maailmassa sitten ollakin vasiten vittumaisen viheliäisiä vitsauksia. Onneksi vastapainona on esimerkiksi lapinkoiria sitten.

Varsoja

Viime viikon lopulla tuli käytyä myös katsomassa paria alkukesän varsaa. Ja voi elämä miten valloittavia otuksia olivat! Häntää ja harjaa myöten olivat aivan vauvakarvassa vielä, ja kun turvatkin olivat tennispallon kokoisia, niin kyllähän siinä rinnassa läikähti taas lämpimästi. Toinen kavereista oli vähän ujompi tapaus, mutta tämä toinen olisi varmasti tullut sosiaalisuuden osoituksena vaikka syliin asti. Symppis kaveri!

Voi elämän kevät mikä namu.

Ruotsalaiset hirvifarmithan mainostavat hirven turvan suutelemisessa olevan jotain taianomaista, mutta on kyllä tällaisen minihevosen paijaamisessa ihan yhtä lailla taikaa. Pitää varmaan perustaa jonkinlainen varsatarha ja alkaa periä maksua tällaisista kokemuksista.

Pyörällä

Päätin tuossa viime perjantaina, että on vihdoin aika toteuttaa jo muutaman vuoden miettimäni pyörälenkki. Lauantaina siis pakkasin rakkaan Ainoseni kopan ja lähdin kypärä päässä polkemaan kepoisassa kesävaatetuksessa. Ilma nimittäin oli aivan täydellinen pyörämatkaa varten: lämmin mutta ei liian kuuma. Kerran ajoin muutaman metrin vikaan, mutta poikkeama ei onneksi ollut kovin suuri, ja pääsin rampilta pian takaisin oikealle tielle. Tulipahan nyt ainakin kerran elämässä liityttyä kolmion takaa moottoritielle polkupyörällä.

Sitten seuraa reissun lähes pakollinen metaforaosuus: siinä ajellessa tuli kyllä väistämättä mieleen, että on se elämäkin vähän kuin pyörälenkki. On nousua ja laskua, on käännettä ja kaarretta. Ikinä et tiedä ihan tarkalleen, mitä mutkan takana odottaa, mutta eteenpäin tie kuitenkin koko ajan vie. Joissakin kohdissa täytyy polkea ihan hiki hatussa, mutta näiden rankempien kohtien jälkeen monesti seuraa sitten mukavan leppoisa pätkä, jossa asiat rullaavat ihan omalla painollaan. Tällaisessa flow-tilassa ei tarvitse ruveta suotta jarruttelemaan. Maisemia kannattaa muistaa katsella myös, ettei lenkistä jää mieleen vain se harmaa ja loputon asfaltti edessä. Matka sujuu siis kaikin puolin leppoisammin, kun nostaa katseensa ohjaustangosta ja huomaa ympärillään jotain kaunista tai mielenkiintoista.

Lopulta mittariin kertyi rapiat 32 kilometriä ja aikaa kului kahden tankkaus- ja kuvaustauon jälkeen tunti ja 55 minuuttia. Perillä odottivat sitten muun muassa mustikkametsä, jokailtainen saunominen, elämäni ensimmäinen energiahoito ja aika lailla täydellinen aivojen narikkoituminen ja mökkihöperöityminen.

Lumpeita sillan alla.

Täytyy tehdä vastaava tai vielä pidempi reissu vielä tämän kesän aikana, sen verran antoisa oli kokemus. Suosittelen!