Bulguria

Laitetaanpa taas vaihteeksi ruokavinkki jakoon. Itse tykkään aina kysellä ihmisiltä vinkkejä niin arkisiin kuin viikonloppuisiin ruokiin ja vastavuoroisesti kerron aina mielelläni eteenpäin, jos olen jotain uutta ja onnistunutta saanut aikaan. Muutama viikko sitten kokeilin Hyvä Terveys -lehden elokuun numerosta bongaamaani bulgursalaattia, ja laitanpa nyt tuunatun ohjeen tähän jakoon ja samalla itselleni muistiin. Tämä kuuluu kyllä niihin idioottivarmoihin ruokiin, joissa varmasti ihan joka ikinen onnistuu. Salaatti tosin ei ehkä ole aivan parasta sesonkia, sillä näihin pimenevien iltojen tunnelmiin sopisi varmasti paremmin jokin mausteinen keitto, mutta eiköhän tämä maita ihan mihin vuodenaikaan tahansa. Tämän alkusepustuksen jälkeen nyt itse ohjeeseen, jolla saat salaattia noin parin litran kulhollisen verran eli aikamoisen satsin.

Bulgur-kanasalaatti

Kolmisen desiä bulguria keitettynä

Pari ruokalusikallista oliiviöljyä
Puolikkaan sitruunan mehu
Vähäsen suolaa ja pippuria

Yksi pienehkö punasipuli
Reilu puolikas ruukku persiljaa
Pari rasiaa kirsikkatomaattia
200 g fetajuustoa tai mikä ettei enemmänkin
600-800g kanaa

Keitä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan. Omassa paketissani neuvottiin keittämään kolmeen desiin bulguria kolme desiä vettä ja lisäämään veteen vajaa ruokalusikallinen oliiviöljyä ja vajaa teelusikallinen suolaa. Kun vesi kiehuu, ota kattila pois levyltä, lisää bulgur, sekoita ja anna muhia kannen alla 8 minuuttia. Sitten sekoitat haarukalla valmiit bulgurjyväset irtonaisiksi ja annat jäähtyä. Sitten kippaa salaattikulhoon oliiviöljy, sitruunamehu, suola ja pippuri sekä hienonnettu punasipuli. Saksi joukkon persiljaa, puolita mukaan kirsikkatomaatit ja murustele feta. Paista kana ja lisää se ja bulgurjyvät salaattiin ja kääntele.

Salaatin oheen suosittelen lämpimästi tekemään myös soosin turkkilaisesta jugurtista ja valkosipulista, jonka ainekset vain sekoitetaan. Tätä kastiketta olen syönyt juhannuksesta lähtien vaikka minkä ruoan kanssa, ja hyvin on pelannut joka kerta!

Valkosipulidippi turkkilaisesta jugurtista

500 g turkkilaista jugurttia
3-4 murskattua valkosipulinkynttä riippuen halutusta valkosipulihöngästä
tilkka oliiviöljyä
ripaus suolaa

Valmista!

Ja sitten vielä parit leipäpalat tuohon lautasen, reunaan niin johan on yhdenlainen versio hälsotallrikista valmiina!

Kymppi

Kävipä niin tuossa perjantaina, että eräs natiainen täytti pyöreitä. Lounaalla sitten menin sanomaan ääneen, että kyseiselle syntymäpäiväsankarille olisi kiva antaa lahjaksi erään joukkueen pelipaita, jossa olisi takana nimi ja pelinumerona kymppi. Totesin kuitenkin myöskin ääneen, että mistä minä nyt sellaisen tähän hätään oikein saisin. Ja kas kun otti taas sitten universaali voima ohjat käsiinsä. Kotimatkalla puhelin nimittäin piippasi ja tein sen myötä sitten lenkin toiseen suuntaan. Liikennevalojen ollessa punaisella katselin sitten painatusfirman näyteikkunaa, jossa istui kuin istuikin samankokoinen nalle kustomoitu t-paita yllään. Kävin sitten kysymässä paidasta liikkeen sisältä, ja sieltähän sai tosiaan tilata t-paitoja omalla tekstillä myös miniatyyrikoossa.

Lopputulema.

Että kylläpä taas kannatti mennä sanomaan asioita ääneen. Universumille haasteen heittäminen kannattaa.

Nekku

Edellisessä postauksessa kun horisin tuosta asioitten jättämisestä universumin haltuun, niin sanotaan sen verran, että nyt on yksi toinenkin asia jätetty niin sanotusti hyllylle ja pois omista käsistä. Saa nähdä mitä käy! Mutta ennakkotietona kerrotaan, että täällä ollaan nyt viikonlopun aikana puheltu vakavasti koira-asioista.

Edellisessä postauksessa mainitsin myös nokkasiilistä. Minun ja kyseisen epelin polut nimittäin kohtasivat taannoisella karvaballerinanostoreissulla, ja enhän millään voinut toista jättää ostamatta. Ensin ajattelin antavani siilin eräälle kaksivuotiaalle syntymäpäivälahjaksi ja sitten eräälle koiralle puruleluksi, mutta onneksi sitten tulin järkiini ja päätin pitää siilin ihan itselläni. Ja miten tuosta tennispallon kokoisesta pehmosiilistä onkaan ollut iloa! Nimi muuttui nokkasiilistä pian nekkusiiliksi, sillä onhan tuo nenä ennemmin nekku kuin nokka. Ja näyttääkin sitä paitsi väriään myöten tikkunekulta tuo nekku. Hauska piirre tässä uudessa tyypissä on myös se, että toiselta puolelta siili näyttää aivan tyytyväiseltä ja toiselta puolelta taas kovin tyytymättömältä. Vaikka silmän ympärillä olevia karvoja kuinka yrittäisi kammata, niin silti tuo niägh-ilme vain pysyy. Toisaalta mitä sitä yrittääkään muuttaa, sillä onhan tuosta revittävissä symboliikkaa siinä mielessä, että niin kolikolla kuin kaikilla muillakin asioilla maailmassa on aina vähintään ne pari puolta, etu- ja takapuolesta nyt puhumattakaan.

Niägh - Mikäs tässä.

Ja mitä tästä kaikesta nyt sitten opimme? Ainakin sen, että jos elämä heittää eteesi nokkasiilin, niin kyllä se on silloin kotiutettava.

Rajoilla

Alkuun tarkennettakoon, että otsikko viittaa nimenomaan oman mukavuusalueen rajoihin. Niitä on kyllä hyvä silloin tällöin vähän koetella. Itse olen ainakin kokenut, että nimenomaan niistä kokemuksista on monesti oppinut eniten, kun ei jokin asia ole alkuun tuntunut ihan omimmalta toiminnalta. Usein myös tällaiset kokemukset ovat juurikin niitä kokemuksia, jotka lopulta jäävät elämästä mieleen. Esimerkkeinä mainittakoon vaikka taannoiset käyntini Motörheadin tai Moonspellin keikoilla: minä, joka periaatteessa en edes halua pukeutua kokomustaan, olin siellä raivokkaasti moshaavan ja pirunsarvikäsimerkkiä heiluttavan porukan keskellä aluksi vähän kuin kala kuivalla maalla, mutta molemmat keikat olivat kuitenkin loppujen lopuksi aivan hillittömän hyviä ja täydellisen elämyksellisiä. Myös molempien keikkojen aiheuttamat tuntemukset muistan kyllä erittäin elävästi.

Joskus tällaisiin mukavuusalueen rajoihin törmää myös ihan arjessa esimerkiksi vaatekaupassa tai kirpputorilla. Itse olen monesti huomannut itseni sanovan jostakin vaatteesta tai asusteesta, että tämän minä kyllä ostaisin, jos olisin joku ihan toinen henkilö. Joskus taas jos olen ollut epävarma jonkun tuotteen sopivuudesta omaan vaatekaappini, olen saattanut jättää asian niin sanotusti universumin päätettäväksi. Tämä tarkoittaa siis yksinkertaisesti sitä, että jätän tavaran hyllyyn tai rekkiin ja palaan jonkun ajan kuluttua katsomaan, onko sitä joku toinen vienyt. Jos on, niin se ei ollut minua varten. Jos ei, niin sitten se on nimenomaan minua varten.

Kävin tässä UFFilla kääntymässä päivä pari sitten, kun hinnat olivat myymälässä alennuspäivien vuoksi kerrankin kohdillaan. En aluksi oikein tuntunut löytävän mitään, mutta sitten näin nämä tällaiset:

Jumantsuikkeli.

Kyllä, ne ovat ballerinat. Ja kyllä, niissä on karvaa. Ja kyllä, se karva on gepardikuvioista. Ja kyllä, olivat käytännössä käyttämättömät. Ja kyllä, olivat vielä sopivaa kokoa. Siinä sitten pööpöilin varmaan puoli tuntia, ja mietin että mitä ihmettä näitten kanssa nyt oikein teen. Ihan kamalathan ne ovat, mutta toisaalta myös jotenkin ihan überhienot! Ihanan hirveät ja hirveän ihanat. Jätin ne sitten kuitenkin sillä kertaa hyllyyn ja ajattelin, että nämä on niitä hetkiä, jolloin universumi saakoon tehdä päätöksen puolestani. Tänään sitten kävin sydän pamppaillen katsomassa, että odottavatko kengät minua siellä hyllyssä. Ja tosi ankea tarinahan tämä olisi, jos eivät olisi odottaneet! Joten ostin ne sitten tyytyväisenä kahden euron hintaan. Saa nähdä tuleeko ikinä käytettyä, mutta silti koin tehneeni oivat kaupat: pakastimen kautta jalkaan vaan! Kassalta löysin vielä pienen nokkasiilin, mutta se ansaitsee ihan oman postauksensa.

Syksyä

Kauniin syksyisen päivän voi viettää vaikka kuunnellen jazzia. Jännä miten siihen näin vanhemmalla iällä suhtautuu eri tavoin kuin ennen. Terveisiä vaan kaikille oman elämänsä suurille saksofonisteille, missä ikinä sitten olettekaan.