Liukuma

Eilen lähdin tulemaan työpäivän jälkeen kotimaahan. Terminaaliin ehdin kahden saattajani kanssa oikein hyvin ja ajoissa, mutta sitten jäimme aulaan tarinoimaan vähän turhan pitkäksi aikaa. Taisin olla viimeinen joka laivaan vielä otettiin ja juoksuksihan se piti lopulta pistää. Toisaaalta miksi sinne nyt yhtään liian aikaisin menisikään. Ja minähän olen jo aika tottunut laivaanjuoksija ja pitäähän siitä tittelistä pitää kiinni.

St Eriksplanin liukuportaatkin toimivat eilen. Huvittavaa miten ne ovat molemmilla kerroilla luvattu korjata minun viimeiseksi työpäiväkseni.

Joulukuun 16.

Helmikuun 17.

Hevonen

Kävin sunnuntaina taas ratsastamassa, tällä kertaa hevosella. Enkä ihan millä tahansa hevosella vaan 174-senttisellä torinhevosella. Oli aika kokemus mennä tallille, kun edellisen illan tupaantuliaiset työkaverin luona painoivat päässä, jalassa ja mahassa. Yllätin ja ylitin kuitenkin itseni selviämällä kuitenkin paikalle ja hevosen selkään.

Korvat ja Kungsgård.

Syytän kuitenkin edeltävän illan boolia siitä, että ratsastuslenkillä sattui ja tapahtui. En ole elämässäni aiemmin pudonnut hevosen selästä, mutta sunnuntaina oli sitten näköjään senkin aika. Käännyimme lenkin puolivälissä kotiin päin ja sen huomasi alla olevan hevosen nopeutuneesta temposta. Laukatessa sitten hevonen ehti vetää päänsä alas ja varmaan vähän pukatakin, koska hetken päästä löysin itseni lumipenkasta. Mitenkään ei kuitenkaan käynyt ja sain itseni kammettua takaisin selkään. Mutta sen siitä saa kun yhdistetään liian kova tilannenopeus, hidastuneet refleksit ja heikentynyt tasapaino. Lopun lenkkiä pidinkin sitten hevosen paremmin kontrollissa ja itseni paremmin hereillä.

Piti vielä ennen lähtöä käydä toisen kerran hipelöimässä Kanelia aitauksessa. Oli kyllä sydäntä lämmittävä hetki kun iltahämärissä poni kesken ruohonsyönnin huomasi ja lähti tulemaan kohti. Joittenkin kanssa se vaan sanoo heti että klik.

Klik.

Messuilla

Aikamoinen viikonloppu takana ja tuntuu vieläkin jatkuvan. Aloitetaan kuitenkin lauantaipäivästä, jolloin kävin Stockholm Furniture&Light -messuilla. Kiva tapahtuma, vaikkakin alkoi jalkaa ja silmää väsyttää jo puolivälissä. Viimeiset lamput kuljinkin vain läpi sillä asenteella, että jahas niitä on tuollaisiakin. Seuraavaksi muutama hajanainen kuva paikan päältä.

Kullanvärisiä lamppuja.

Joutsentuoli islantilaiselta tekstiilisuunnittelijalta.

Norsutuoleja Vitran osastolla.

Eero Aarnion pingviiniheilureita.

Kaakelihame.

Kivasti laitettuja tulppaaneita.

Tässä myös.

Tekniikkaa

Ei oikein asiat etene täällä Ruotsissa aina. Tunnelbana-asemalla luvattiin jo lokakuussa laittaa rullaportaat kuntoon jouluksi. Eivät laittaneet, vaan hommat ja portaat seisovat edelleen.

Vuoristorata.

Työpaikalla hissi puolestaan on ollut ur funktion siitä marraskuisesta lounastauosta asti, kun seikkailimme työkaverin kanssa alakerran tyhjiössä. Muutaman kerran olen kuitenkin nähnyt huoltomiesten sitä korjaavan. Eräänä iltapäivänä työpäivän jälkeen hissistä hohti niin pahaenteisesti kirkasta valoa, että alkoi vähän jo hirvittää.

Pirulainen.

Tiedä sitten että mikähän pitkäaikaisräyhähenki näitä ihmisnostimia sitten oikein riivaa. Jalalla onneksi pääsee.

Poni

Kävin tänään ratsastamassa. Serkun entisen hevosen tyttären omistaja pitää torinhevostaan Upplands-Väsbyssä ja jo aiemman käynnin jälkeen marraskuussa oli puhetta, että voisin tulla tallille uudestaan ja päästä hevosenkin selkään. Hevosen selkään en mennyt, mutta ponin selkään menin! Ja mainittakoon, että ponit jaotellaan säkäkorkeutensa mukaan pieniin (alle 140cm) ja isoihin (140-148cm). Tämä Kaneli oli iso poni.

Korvat tarkkana kun heinä kulkee.

Ja olikin kyllä aivan ihana Kaneli-poni! Uskomattoman mukavat liikkeet ja luonne, joten muutamankin vuoden tauon jälkeen pääsi äkkiä jyvälle taas. Kun ilma oli aurinkoinen ja pakkasta oli reippaat -10 astetta, oli erittäin mukava istuskella puolitoista tuntia Kanelin selässä ilman satulaa.

Järven jäällä oli luistelijoita.

Sääli vain että näin hienoa ponia pidetään käytännössä esiteinityttöjen pullaponina. Jo maastolenkillä tuntui, että Kaneli todella halusi tehdä töitä ja olla ratsastajalle mieliksi ja että se osaisi nuoresta iästään huolimatta tehdä jo vaikka mitä. Menee hukkaan ikävästi poni jos sillä ratsastetaan vain pari kertaa viikossa tallitiellä. Olikin sitten selvästi mielissään kun pääsi laukkailemaan pitkää suoraa, joten hyvin saavutettiin voitto ja voitto.

Vaaleanpunaista varustetta.

Oli myös puhetta että ensi viikonloppuna menisin uudestaan katsomaan tätä ihanaista Kanelipullaponia. Jos lonkankoukistajat antavat periksi niin erittäin mielelläni menenkin!