Haastattelu luettavissa

Tekemäni työelämähaastatteluni KalPan markkinointipäällikkö Paula Seppäsestä on nyt luettavissa uratarinoissa. Haastattelu oli todella antoisa, ja olen iloinen, että valitsin haastateltavaksi nimenomaan Seppäsen. Haastattelu myös antoi ideoita gradua ajatellen, joten voi hyvinkin olla, että tulevaisuudessa tulen tutustumaan urheilumarkkinoinnin kenttään enemmän.

Nettisivuilua

Yksi kurssin tehtävistä oli perustaa itseä kiinnostavasta aiheesta nettisivut. Yhteisöviestinnän alalla minua kiinnostaa tällä hetkellä organisaation aineettomat pääomat, joten kokosin aiheesta pienen infopaketin, klik.

Kaivelin myös naftaliinista sivuston, jonka tein harjoituksena www-sisällöntuotannon kurssilla muutama vuosi sitten. Jostain syystä askartelemani flash-animaatio ei suostu pyörimään sivuilla ja kuvan klikkaaminen ilmoittaa virheestä etusivulle palaamisen sijaan, mutta menköön nyt tämän kerran tuollaisena maailmalle.

Työn hedelmä 2.0

Kuvankäsittelyharjoitukset jatkuvat kurssilla. Tähän ei kerrassaan mitään lisättävää.

Työn hedelmä

Kurssilaiset ovat rohkeasti postanneet viime tunnin kuvankäsittelyn tuloksista, joten kannetaan nyt omakin korsi kekoon. Pahoittelut kuvan koiralle, jouduin hieman laittamaan mutkia suoraksi lassotessani.

Työelämähaastattelu vastatuulessa

Unelma-ammattilaiseni Kari Tyni on jo haastateltu!

Mistä löytää tähän hätään toinen ammatillinen idoli?

Ensikosketus Twitteriin

Edellisellä luentokerralla kävimme tutustumassa yhteisöpalvelu Twitteriin. Tähän liittyen minun täytyy todeta kaksi asiaa:

1. Olen tainnut pudota lopullisesti tietoyhteiskunnan rattailta, koska käyntini Twitterissä oli elämäni ensimmäinen.
2. Olen varmaankin tullut vanhaksi. Koin Twitterin ennemmin potentiaalisena migreeninlaukaisijna kuin uutena ja innovatiivisena viestintäkanavana. Ahdistuin hallitsemattomasta viestien tulvasta.

Toisaalta muistan myös omat epätoivon hetkeni, kun ensimmäisen kerran tein tunnuksen ja kirjauduin Facebookiin. Hyväksyin ystäväni lähettämän rintasyöpätietoisuutta levittävän Pink Ribbon -sovelluksen profiiliini, ja samassa hötäkässä onnistuin lataamaan myös nettiselaimeni ylänurkkaan lisäosan, joka muistutti rintasyövän vastaisesta taistelusta joka kerta, kun avasin selaimen. Vasta itkun ja hammastenkiristyksen jälkeen sain lopulta taisteltua lisäosan pois ja muistan ajatelleeni, että enää en koske mokomaan Naamakirjaan pitkällä tikullakaan. Toisin kävi.

Mitä tästä siis opin? Annanko Twitterille mahdollisuuden? Periaatteessa kyllä. Tulenko luomaan profiilin Twitteriin? Tuskinpa vain. Tällä hetkellä vain ahdistun ajatuksesta, että minulla olisi taas yksi käyttäjätunnus ja salasana muistettavana.

Sitäpaitsi mielestäni tässä videossa on tavoitettu osuvasti se, mihin kaiken maailman teknologioiden käyttö voi pahimmillaan johtaa.

Ugh, olen puhunut.

Ja vielä jotain ihan muuta

Minä ja sosiaalinen web

Kirjanmerkkasin blogin ensimmäistä kertaa elämässäni kolmisen vuotta sitten. Kyseessä oli tamperelaisen opiskelijan pitämä vintagevaatteisiin keskittyvä Only Shallow -blogi, joka tätä nykyä on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Muistan yhä elävästi kyseisen blogin tuolloin minussa herättämän tunteen; minulle aivan tuntematon ihminen kirjoittaa päivän vaatteistaan ja minä luen hieman hämmentyneenä mutta samalla lapsellisenkin innokkaana. Ajatuksena se, että pääsen blogimaailmassa niin lähelle ventovieraan ihmisen arkea ja ajatuksia, että jollakin tasolla koen tuntevani kyseisen ihmisen, saa edelleen aivoni mukavasti mykkyrälle.

Nykyään seuraan säännöllisesti noin kymmentä blogia, lähinnä lifestyle- (tälle on keksittävä pian suomalainen käännös!) ja ruokablogeja. Blogien lukijana olen ottanut tietynlaisen tarkkailijan roolin eli saatan vierailla blogissa päivittäin, mutta kommentoin tekstejä äärimmäisen harvoin. Blogista riippuen luen jätetyt kommentit kuitenkin yhtä suurella halulla kuin itse postauksen, sillä minusta blogin mielenkiintoisin anti on usein nimenomaan postauksen aiheuttama jälkipyykki.

Sama sivusta seuraaminen jatkuu myös Facebookissa. Itse kommentoin ja klikkaan peukalon ylöspäin nykyään helposti ystävieni statuspäivityksille, mutta omaa statustani tai profiiliani päivitän vain silloin, kun on tapahtunut jotain todella isoa. Nykyinen statukseni taitaa itse asiassa edelleen viimekeväinen "JYP on rautaa".

Opiskeluissa sosiaalisen webin käsite on tullut vastaan lähinnä yhteisöviestinnässä, jossa ilmiötä käsitellään organisaation näkökulmasta. Ammatillisessa mielessä voisi olla hyvinkin antoisaa tutustua enemmän eri organisaatioiden blogeihin, kuten muun muassa tälläkin kurssilla esiteltyyn Finnairin Kiitotie -blogiin.

Tästä se alkaa

Tämä olkoon ensimmäinen postaus blogiini, joka liittyy Jyväskylän yliopiston Sosiaalinen web -kurssiin keväällä 2010.

Tervetuloa mukaan!